Bayer Leverkusen juhlii jalkapallon Saksan cupin voittoa. Finaali Kaiserslauternia vastaan päättyi numeroin 0–1 (0–1). Leverkusenin ja Huuhkajien kapteeni Lukas Hradecky torjui mestareiden maalilla.
Voitto varmisti seuran historian ensimmäisen tuplamestaruuden, sillä Leverkusen voitti aiemmin myös Bundesliigan. Leverkusen hävisi koko kaudella vain yhden ottelun – Eurooppa-liigan loppuottelun.
Lauantainen cupin finaali alkoi räväkästi, kun Granit Xhaka laukoi kaukaa Leverkusenin johtoon 16. peliminuutilla.
Avausjakson lopussa nähtiin kuitenkin draamaa, kun Leverkusenin Odilon Kossounou rikkoi punaisen kortin arvoisesti. Leverkusen joutui näin pelaamaan ottelun loppuun vajaamiehisenä.
Toinen jakso keskeytyi hetkeksi, kun tuomari päätti odottaa katsojien valtavan soihtumeren aiheuttaman savuverhon hälvenemistä. Berliinin olympiastadionilla ottelua oli jännittämässä täysi tupa eli yli 74 000 katsojaa.
Tunnin kohdalla Kaiserslautern oli lähellä tasoitusta vaarallisella kaukolaukauksella. Hradecky venyi kuitenkin upeasti pallon tielle.
Jakson loppua kohti Leverkusen otti vajaallakin ottelun yhä vahvemmin hallintaansa. Joukkue pääsi näin ansaitusti juhlimaan vakuuttavaa voittoa.
Leverkusen on voittanut Saksan cupin aiemmin kertaalleen kaudella 1992–1993.
Voittamaton Hradecky ja historiaa tehnyt Alonso
Keskiviikkoisessa Eurooppa-liigan pelissä Leverkusenin maalilla nähtiin lauantaihin asti kaikissa cup-kilpailuissa torjuntavastuun kantanut Matej Kovar. Näin ollen Leverkusen ei hävinnyt kauden aikana yhtään ottelua, jossa tolppien välissä esiintyi Hradecky.
Leverkusenin päävalmentajasta Xabi Alonsosta tuli Bundesliigan historian kolmas henkilö, joka on pystynyt voittamaan tuplamestaruuden niin pelaajana kuin valmentajana.
Alonson temppu on kuitenkin poikkeuksellinen, sillä Niko Kovač ja Hansi Flick voittivat tuplansa Bayern Münchenin riveissä. Pelaajana Alonso ylsi tuplaan kaudella 2015–2016 Bayernin paidassa, mutta valmentajana hän teki tempun Leverkusenin käskijänä.