Suurin osa suomalaisista naisista on kokenut elämänsä aikana seksuaalista häirintää.
YK:n tasa-arvojärjestö UN Women Suomen ja Eeva-lehden teettämän tutkimuksen mukaan seksuaalista häirintää on kokenut yhdeksän kymmenestä suomalaisnaisesta. Kyselyyn vastasi viime syksynä reilu tuhat naista. He olivat iältään 18–69-vuotiaita.
Eniten seksuaalista häirintää koetaan julkisissa tai puolijulkisissa tiloissa. Tällaisia ovat esimerkiksi julkiset liikennevälineet ja ravintolat, sekä ulkotilat, kuten kadut ja puistot.
Häirintää on selvitetty myös Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kouluterveyskyselyssä, jonka mukaan jopa yläasteikäiset lapset kertovat kokeneensa seksuaalista ehdottelua tai ahdistelua.
Kysyimme kolmelta asiantuntijalta, miten asiaan pitäisi puuttua.
Tutkija: ”Koskemattomuudesta pitäisi puhua perheissä, kouluissa ja armeijassa”
Itä-Suomen yliopiston yliopistonlehtori Sanna Aaltonen on tehnyt väitöskirjan nuorten seksuaalisesta häirinnästä. Aineiston hän keräsi 2000-luvun alkupuolella.
Tutkimuksessa mukana olleet 15–16-vuotiaat nuoret tunnistivat epämiellyttävää seksuaalista huomiota ja toimintaa, mutta heillä oli korkea kynnys nimittää sitä häirinnäksi.
– Nuoret itse keksivät erilaisia selityksiä, että se on vaan humalaisten miesten käytöstä ja osa tyttönä olemista.
Aaltosen mukaan nuorten maailmankuvaan vaikuttaa esimerkiksi se, miten tyttöjä kasvatetaan ja opetetaan varomaan. Myös julkinen keskustelu sekä erilaiset naisten ja miesten suhteista kertovat kulttuurituotteet vaikuttavat asiaan.
– Silloin ajateltiin, että on tyttöjen velvollisuus suojata itseään, varautua häirintään ja selviytyä itse niistä tilanteista.
Tutkija vertasi kollegan kanssa tehdyssä tuoreessa tutkimuksessa 2000-luvun alussa kerättyä aineistoaan nykytilanteeseen. Muutosta oli tapahtunut: häirintä tunnistetaan nyt paremmin ja siihen suhtaudutaan yksilön vastuun sijaan enemmän yhteiskunnallisena ongelmana.
Toisaalta naisvihamielinen puhe ja vastakkainasettelu ovat yhä esillä esimerkiksi sosiaalisessa mediassa.
Miten asiaan pitäisi puuttua? Tutkijan mukaan lainsäädäntö on yksi keino. Myös tasa-arvosuunnitelmat ja julkilausutut toimintaohjeet häirintätilanteiden selvittämiseen ovat tarpeellisia.
Rakentava ja kriittinen julkinen keskustelu on sekin tärkeää. Kulttuurinen muutos tapahtuu useiden yksittäisten toimien kautta.
– Koskemattomuudesta, muiden kunnioituksesta ja ihmisen oikeudesta liikkua julkisissa tiloissa vailla häirinnän pelkoa pitäisi puhua kaikissa niissä instituutioissa, joissa opetetaan kansalaistaitoja. Oli se sitten perhe, koulu tai armeija, Aaltonen sanoo.
Poliisi: ”Tietoisuuden lisääminen auttaisi”
Seksuaalinen ahdistelu on ollut rikos vuodesta 2014 alkaen. Viime vuonna lain tulkintaa tiukennettiin ja koskettelun lisäksi nyt myös muunlainen seksuaalinen häirintä voi olla rikos.
Helsingin poliisilla on seksuaalirikoksia tutkiva ryhmä, jota johtaa rikoskomisario Jutta Antikainen. Lakiuudistus on lisännyt rikosilmoitusten määrää.
– Kyseessä on asianomistajarikos. Jos asianomistaja vaatii rangaistusta, niin silloin se etenee syyttäjälle. Poliisi voi kirjoittaa sakonkin.
Poliisin näkökulmasta naisten seksuaalinen häirintä julkisilla paikoilla voisi vähentyä, jos uudesta laista pidettäisiin enemmän ääntä. Monelle saattaa yhä tulla yllätyksenä, että rikos ei vaadi koskettamista.
– Tarvittaisiin tietoisuuden lisäämistä siitä, että käytännössä aika moni asia voi täyttää epäillyn rikoksen tunnusmerkistön, jos toinen osapuoli kokee asian niin.
Tasa-arvojärjestön toiminnanjohtaja: ”Asenteiden on muututtava”
UN Women Suomen toiminnanjohtaja Jaana Hirsikangas kertoo, että Suomessa on pitkään pidetty julkisilla paikoilla tapahtuvaa häirintää hyvin luonnollisena asiana. Moni järjestön tutkimukseen osallistunut vanhempi nainen kuvaili, että seksuaalista häirintää on ollut aina.
– Yhteiskunnassa keskitytään yhä paljon siihen, mitä nainen tekee väärin. Miten hän pukeutuu väärin tai kulkee väärään aikaan väärässä paikassa. Mutta seksuaalinen häirintä on yhteiskunnallinen, rakenteellinen ongelma.
YK:n tasa-arvojärjestö pyrkii saamaan aikaan ison asennemuutoksen. Tavoitteena on päästä irti mallista, jossa häirintä on hyväksyttyä ja vähäteltyä.
Hirsikankaan mukaan tilanne muuttuisi, jos kaikki toimijat suhtautuisivat asiaan vakavasti. Ensin pitäisi selvittää, mikä tilanne yhteisössä on ja mikä saa naiset tuntemaan olonsa turvattomaksi.
Sen jälkeen kyseiset asiat pitäisi muuttaa. Yhteisöillä tulisi olla häirintään valmiit toimintamallit.
– Kuntien, työpaikkojen, kauppakeskusten ja kaikkien tilojen johtajien pitäisi ottaa tilanne haltuun. Johtajien on muutettava asenteitaan ja suhtautumistaan häirintätapauksiin.
Osallistu keskusteluun. Mitä sinä tekisit, jotta julkisilla paikoilla tapahtuva naisten seksuaalinen häirintä vähentyisi Suomessa?