Pirkanmaan Luopioinen 24. heinäkuuta 1976.
Sukellusharrastaja etsii Kukkiajärven pohjasta perämoottoria, joka on aiemmin kesällä pudonnut lähistöllä mökkeilevältä veneilijältä.
Sukeltajan katse kiinnittyy kahteen epämääräiseen esineeseen lähellä moottorin putoamispaikkaa.
Esineet näyttävät matkalaukuilta.
Hän tarttuu toiseen, mutta käteen jää vain kahva. Sukelluspullot ovat tyhjenemään päin, joten hän antaa esineiden olla.
Koittaa vielä toinen epäonnistunut yritys ennen kuin perämoottori löytyy viiden metrin syvyydestä 7. elokuuta.
Koska pulloissa on vielä ilmaa jäljellä, sukeltaja päättää kokeilla laukkujen nostoa. Ne makaavat noin 40 metrin päässä perämoottorista.
Sekä moottori että laukut saadaan nostettua pohjasta.
Desanttiradioita?
Laukut viedään Kukkiajärven rannalla olevalle mökille.
Niiden sisältä paljastuu kaksi laitetta, joissa on mittareita. Esineet suojataan muovikankaalla ja jätetään kuistille kuivumaan.
Veneilijän lankomies kiinnostuu laitteista. Hän on ammatiltaan teknikko ja saanut armeijassa radistikoulutuksen.
Lankomies tunnistaa esineet radioiksi ja arvelee niitä käytetyn ”desanttitarkoitukseen”.
Suomessa desanteiksi nimitettiin erityisesti toisen maailmansodan aikaan viholliseen selustaan pudotettuja laskuvarjosotilaita, joiden oli määrä vakoilla.
Viikon kuluessa teknikko ilmoittaa löydöstä Hämeenlinnan varuskuntaan.
Puheluun vastaavan upseerin vieressä on sattumoisin STT:n toimittaja, joten tieto mysteeriradioista leviää oitis julkisuuteen.
Huipputeknologiaa
Kylähuhut alkavat kiertää.
Radiot ovat peräisin ehkä sota-aikana pudonneesta pommikoneesta, paikkakunnalla pähkäillään.
Viranomaiset noutavat radiolaitteet haltuunsa.
Hämeenlinnan poliisi toteaa niiden olevan hyvin säilyneitä ja varustukseltaan ”melko täydellisiä ja tekniikaltaan nykyaikaisia”.
Laitteissa on sarjanumerot, ja niiden varaosissa ja lampuissa on merkintä KCA made in U.S.A. Lisäksi kummassakin laukussa on morseavaimet sähkötystä varten.
Poliisi kuulee sukeltajaa, veneilijää ja teknikkoa.
Sukeltaja mukaan radiolaukut olivat järven pohjassa kulmittain ja kahvat ylöspäin noin viiden metrin etäisyydellä toisistaan. Hänen mukaansa vaikutti siltä, että ne on pudotettu veneestä.
Radiolöytö oli kolmikolle täysi yllätys, sillä päämääränä oli ollut perämoottorin etsiminen.
Sukeltaja huomasi löytöpaikalla pohjassa olevan myös paljon tyhjiä pulloja. Oliko radiot haluttu kätkeä romun sekaan?
Tokkopa, tuumi veneilijä. Hänen mukaansa kohta oli niin matala, että jos laitteet olisi haluttu tarkoituksella kätkeä, olisi niille löytynyt järvestä syvempiäkin sopukoita.
Löytöpaikka oli 1970-luvulla asumatonta seutua, lähettyvillä oli ainoastaan muutamia kesähuviloita.
Ainoa lähellä oleva talo sijaitsi muutaman sadan metrin päässä löytöpaikasta. Talon isäntä ei kuitenkaan tiennyt laitteista mitään.
Suojelupoliisin dokumentit julki
Puolustusvoimat lopettaa omat selvityksensä lyhyeen.
Se julkaisee lehdistötiedotteen, jonka mukaan ei ole varmuutta, onko laitteita käytetty, ja miten ne ovat joutuneet Kukkiajärveen.
Suomen Puolustusvoimien käytössä kyseisiä radioita ei ole koskaan ollut. Puolustusvoimien mukaan sillä ei ole enempää tarvetta tutkia asiaa.
Puolustusvoimien tutkimusten lopettaminen kuitataan lehtiuutisissa lyhyesti.
Mystisyydestään huolimatta tapaus vaipuu vähitellen unholaan.
Sen sijaan suojelupoliisi (supo) jatkaa tutkimuksiaan kaikessa hiljaisuudessa koko alkusyksyn 1976 ajan.
Nyt 48 vuotta myöhemmin Yle sai Kukkiajärven radiolaitteita koskevan tutkinnan asiakirjat supolta tietopyynnöllä.
Niistä ei ole tiettävästi koskaan aikaisemmin kerrottu julkisuudessa.
Tiedustelukäyttöön tarkoitettuja
Asiakirjoista selviää, että supon teknillinen toimisto analysoi laitteet elokuun loppupuolella 1976.
Tutkimusten mukaan radioasemat olivat niiden mittojen mukaan tehdyissä matkalaukuissa. Laitteet olivat säilyneet niin hyvin, että ne tuskin olivat olleet järvessä muutamaa vuotta kauempaa.
Lähetin-vastaanottimet todettiin kooltaan 60 kertaa 40 senttimetrisiksi sekä verkkokäyttöisiksi, jonka vuoksi niitä voi käyttää vain rakennuksissa, joissa on sähkövirta.
Laitteiden rakenneosat oli valmistettu Yhdysvalloissa. Verkkopistokkeita varten oli kaksi sovituskappaletta, sillä amerikkalaisia pistokkeita ei voinut käyttää Euroopassa.
Molempiin laitteisiin kuului lisäksi sähkötysavaimet ja kuulokkeet.
Supon totesi, että radiot on tarkoitettu tiedustelukäyttöön.
– Verkkojännitteiden suuri valikoima tekee käytön mahdolliseksi useimmissa valtakunnissa, analyysissa todetaan.
Lisäksi viritysnuppien numeroinnin perusteella radiota voisi opetella käyttämään mukana olevan ohjeen avulla, mikäli käyttäjä on sähkötystaitoinen.
– Radiolla pystyy ottamaan yhteyden mihin päin maailmaa tahansa riippuen taajuuden valinnasta ja yhteysajasta.
Supo arvioi, että radiot oli valmistettu 1940-luvun puolivälissä.
Viranomaiset eivät saaneet tutkimuksissaan selville, miten ja kenen toimesta laukut olivat päätyneet Kukkiajärveen.
Mysteerinen verho
Vaikka tapaus unohtui suuren yleisön mielissä nopeasti, huhuja ja spekulaatioita liikkuu yhä.
Niistä on tietoinen myös Tampereella sijaitsevan Vakoilumuseon näyttelyjohtaja Pirkka Turja. Tapaus on esillä museon näyttelyssä.
Vakoilumuseo on yrittänyt selvittää Kukkiajärven löydön taustoja, mutta Turjan mukaan tapausta ympäröi ”mysteerinen verho”.
– Asiasta tietävät ovat suoraan sanoneet, että eivät asiasta meinaa sanaakaan sanoa. Lisäksi suuri osa saamistamme kontakteista on menehtynyt.
Turjan mukaan radioiden nykyisestä olinpaikasta, mikäli ne ylipäätään ovat vielä olemassa, ei ole tietoa.
– Viime vuoden syksyllä tähän meille marssi eräs henkilö ja kysyi, vieläkö meillä on tuo laitteisto. Piti oikein vakuutella häntä, että laite ei ole meillä koskaan ollutkaan, koska hän kivenkovaa vakuutti sen meillä nähneensä.
Radioiden nykyinen sijainti ei ole myöskään Sotamuseon tiedossa.
Natsijohtaja, pommikone ja muita teorioita
Natsijohtaja Heinrich Himmler oli vieraillut Kukkiajärven rannalla Suomen pääministerin Jukka Rangellin huvilalla kesällä 1942. Jotkut ovat pohtineet, voisivatko radiot olla peräisin esimerkiksi Himmleriä vakoilleilta agenteilta.
Todennäköisesti ei.
Himmlerin käynnistä oli radioiden löytöhetkellä kulunut aikaa yli 30 vuotta. Se ei sovi yhteen viranomaisten lausuntojen kanssa, joiden mukaan laitteet olivat niin hyvässä kunnossa, etteivät ne voineet olla järvessä vuosikymmeniä.
Myöskään radioiden arvioitu valmistusaika ei sovi yhteen Himmler-teorian kanssa.
Entä Luopioisissa tuoreeltaan liikkunut teoria pudonneesta pommikoneesta?
Totta on, että Pälkäneveden jäälle putosi tammikuussa 1940 neuvostoliittolainen Tupolev-kone. Paikkojen välinen etäisyys on kuitenkin yli 20 kilometriä, eivätkä laukut vaikuttaneet siltä, että ne olisivat pudonneet korkealta melko matalaan veteen.
Eräissä väitteissä laitteiden upottamiseen on yhdistetty joitakin tunnettuja tamperelaisia vaikuttajia, mutta mitään todellista näyttöä kenenkään osallisuudesta ei ole.
Kukkiajärvi säilyttää salaisuutensa.
- Tiedätkö jotakin aiheesta? Ota yhteyttä luottamuksellisesti: [email protected]
Lue muita Ylen rikosjuttuja: