Svoboda | Graniru | BBC Russia | Golosameriki | Facebook

Porissa esitys kännykkäkiellosta peruskoulujen oppitunneilla: ”Hyödyttää kaikkia oppijoita”

Älypuhelinten käyttö aiheuttaa kouluissa häiriöitä ja heikentää arvioiden mukaan oppimistuloksia. Demarien valtuustoryhmä esittää, että Pori kokeilisi puhelinten käyttökieltoa.

Etualalla on pöydällä kasa puhelimia, taustalla näkyy luokkahuone ja opettaja kävelemässä oppilaiden keskellä.
Joensuulaisessa Pyhäselän koulussa on kerätty oppilailta puhelimet pois oppituntien ajaksi syksystä 2023 alkaen. Kuva: Pauliina Tolvanen / Yle
Antti Laakso

Porin valtuustossa on jätetty aloite kännyköiden käytön kieltämisestä peruskoulujen oppitunneilla.

Valtuutettu Neea Kähkösen (sd.) tekemässä ja koko demariryhmän allekirjoittamassa valtuustoaloitteessa esitetään, että kielto toteutettaisiin kokeiluna.

–Älypuhelimet voisi säilyttää esimerkiksi luokassa pidettävissä lukkolokeroissa, jonka hallintaoikeus on opettajalla, aloitteessa todetaan.

Puhelimia voisi käyttää opettajan luvalla.

Aloitteen mukaan älypuhelimeton kouluarki hyödyttäisi kaikkia oppijoita. Kokeilun avulla kaupunki saisi tietoa, miten älypuhelinten poistaminen vaikuttaa lasten hyvinvointiin ja oppimiseen.

Nainen ja mies istumassa.
Kaupunginvaltuutettu Neea Kähkönen (sd.) valtuuston kokouksessa vierellään älypuhelin. Kuva: Kaisa Sjögren / Yle

Rajoituksia jo muualla

Älypuhelinten käyttöä on pidetty yhtenä niistä isoista muutoksista, jotka ovat heikentäneet koululaisten oppimistuloksia viime vuosikymmeninä.

Esimerkiksi useissa Hämeenlinnan yläkouluissa päätettiin oppitunteja ja ruokatuntia koskevasta älypuhelimen käyttökiellosta viime vuonna.

Puhelinten käytön kielto oppitunneilla on nykylainsäädännön mukaan mahdollista, jos asiasta päätetään koulujen järjestyssäännöissä. Asiaa koskeva lainsäädäntö perustuu kuitenkin pitkälti vapaaehtoisuuteen.

Kuuntele tästä uusimmat Ylen radiouutiset Satakunnasta.

Lue täältä uusimmat Yle Uutiset Satakunnasta.

Suosittelemme