Svoboda | Graniru | BBC Russia | Golosameriki | Facebook

Miedot viinit ovat olleet marketeissa pian kaksi viikkoa – Yle kysyi kauppaketjuilta, mitä suomalaiset nyt juovat

K-ryhmän marketeissa 8-prosenttisten juomien myynti on ensimmäisinä viikkoina ollut selvästi arvioitua suurempaa. Keskiolut pitää silti pintansa.

Seinäjoen Ideaparkin K-Citymarketin kauppias Matti Suominen viinihyllyn äärellä.
K-Citymarketin kauppias Matti Suominen on huomannut, että juomissakin laatu on tärkeämpää kuin prosentit. Kuva: Tarmo Niemi / Yle
Eveliina Pada

8-prosenttiset viinit ovat olleet myytävänä ruokakaupoissa nyt noin kaksi viikkoa, ja kysyntää riittää.

Keskon myynti- ja ostojohtaja Aki Erkkilä kertoo, että ensimmäisten viikkojen myynti on ollut selvästi arvioitua suurempaa. K-ryhmän kaupoissa arvioitiin ennakkoon, että mietojen viinien markkina kaksin- tai kolminkertaistuu.

Ennen lakimuutosta ruokakaupat saivat myydä korkeintaan 5,5-prosenttisia viinejä.

– Sen tiedon perusteella laskettiin arvioita ensimmäisille myyntiviikoille. Nämä myyntiarviot ylitettiin ensimmäisellä viikolla selkeästi. Seuraavat viikot näyttävät, mihin suuntaan jatketaan, Erkkilä sanoo.

Yle kysyi myyntietoja myös S-ryhmältä ja Lidliltä, mutta nämä eivät halunneet antaa arvioita tässä vaiheessa. Arviointia vaikeuttaa se, että viinit ovat ehtineet olla ruokakaupoissa vasta lyhyen aikaa ja käsillä on alkoholimyynnin suuri sesonki: juhannus.

Se näkyy Seinäjoen Ideaparkin K-Citymarketissa. Torstaina ja perjantaina muutamat hyllypaikat olivat tyhjänä 8-prosenttisista tuotteista.

Kauppias Matti Suomisen mukaan ostajaa ei silti kiinnosta ensisijaisesti juoman vahvuus, vaan sen maku ja laatu.

– Asiakkaat ostavat juhannuksena kevyitä viinejä. Roseeviiniä, kuohuviiniä ja ehkä marjabooliakin nostetaan ostoskoriin. Kun katsoo taivaalle, näkee mikä ihmisille maistuu.

Pienet pakkauskoot ja helppous viehättää

Suomalaiset marketasiakkaat näyttävät olevan kiinnostuneita sekä valko- että punaviinistä. Valkoviini on ollut kysyttyä sekä Keskon että S-ryhmän kaupoissa.

Valkoviinin suosion kasvu oli SOK:n tuoteryhmäjohtaja Heidi Salmen mukaan odotettavissa, mutta punaviini yllätti – siitä tuli yksi ketjun ostetuimmista tuotteista lakiuudistuksen jälkeen.

Kysyttyjä ovat S-ryhmän kaupoissa olleet myös pienet, alle 0,4-litraiset juomat.

– Muutamien myyntipäivien datan perusteella pienten pakkauskokojen suosio on yllättänyt, esimerkiksi kuohuviini pienessä pakkauskoossa on ollut yllättävän suosittu.

Viinivalikoimaa Ideaparkin Citymarketin viinihyllyissä Seinäjoella 2024.
Uuteen tuotteeseen on helpompi tutustua, kun ei tarvitse ostaa heti isoa pulloa. Kuva: Tarmo Niemi / Yle

Lidlin ostojohtaja Thomas Heinrichs uskoo lakimuutoksen helpottaneen asiakkaiden ostosten tekoa, kun juomat on voinut ostaa yhden katon alta.

Kauppaketjujen mukaan niillä ei ole tietoa, ketkä ostavat kahdeksanprosenttisia juomia. Vaikka asiakkaiden keski-ikää ja sukupuolta ei tunneta, ostosajankohdat ovat tiedossa.

– Viikonloppuna tehtiin yli puolet viikon alkoholimyynnistä. Varsinkin kuohuviinien myynti oli muita päiviä suurempaa, Keskon Aki Erkkilä sanoo.

Keskiolut ei lakimuutoksesta hätkähdä

S-ryhmän Heidi Salmi ja Lidlin Thomas Heinrichs eivät usko, että mietojen juomien suosio laskee, vaikka hyllyllä on nyt tarjolla myös vahvempaa juotavaa.

Keskon Aki Erkkilä on huomannut asiakkaiden siirtyvän miedommista viineistä kohti 8-prosenttisia viinejä, mutta oluiden kohdalla miedompi vaihtoehto on edelleen suosituin.

– Jos mietitään kokonaisuudessaan olutkategoriaa, niin keskiolut tulee olemaan siellä jatkossakin suurin kokonaisuus. Sen näytti jo aiempi lakimuutos, kun keskioluen rinnalle tuli A-olut vahvuudet. Molemmille tuli silloin oma markkina, Erkkilä kertoo.

Vahvempien oluiden kohdalla hän uskoo muodostuvan yksittäisiä suosittuja tuotteita etenkin suuremmilta brändeiltä.

Viinivalikoimaa Ideaparkin Citymarketin viinihyllyissä Seinäjoella 2024.
Osa hyllypaikoista oli tyhjentynyt kahdeksan prosenttisesta juotavasta tai tuotteita oli vain yksittäisiä kappaleita jäljellä. Kuva: Tarmo Niemi / Yle

Alkon myynti pysynyt ennallaan – toistaiseksi

Alkoholilain muutos ei ole merkittävästi vaikuttanut ennen juhannusta Alkon myyntiin. Vielä on lyhyt aika vetää tarkkoja johtopäätöksiä, kertoo Alkon liiketoiminnan johtaja Kari Pennanen.

Hän arvioi, että myös juhannuksen myynti pysyttelee samalla tasolla kuin aikaisempina vuosina. Juhannus ja kesäloma-aika ovat vilkkaita sesonkeja Alkolle, joten myyntiviikot ovat juuri nyt poikkeuksellisen vilkkaita.

Juhannusviikolla torstai on Alkon vilkkain myyntipäivä.

Pennanen arvioi, että kesän loppupuolella nähdään paremmin, millainen vaikutus lakimuutoksella on Alkon myyntiin. Hän kuitenkin uskoo, että vaikutuksia on jo senkin takia, että ruokakauppoja on 12 kertaa enemmän kuin Alkon myymälöitä.

– Kun saatavuus paranee, se muuttaa myyntiä. Lisäksi se, että ruokakaupoilla on pidemmät aukioloajat, muuttaa meidän myyntiä.

Lakimuutoksen kohteena olleiden 5,6–8-prosenttisten juomien osuus Alkon myynnistä oli viime vuonna neljä prosenttia. Ennen lakimuutosta näitä tuotteita oli Alkon valikoimissa noin 400, ja nyt valikoimaa on täydennetty.

Voit keskustella aiheesta perjantai-iltaan kello 23 saakka.

Suosittelemme