Svoboda | Graniru | BBC Russia | Golosameriki | Facebook

Lukioiden sisäänpääsyrajat 2024 selvisivät – Ressun lukioon vaadittiin melkein kympin keskiarvo

Helsinkiläinen Minja Laaksonen sai unelmiensa opiskelupaikan Kallion ilmaisutaidon lukiosta. Lukioihin pyrki tänä keväänä 36 260 henkilöä, joista opiskelupaikan sai 33 190.

Helsinkiläinen Minja Laaksonen jännitti eilen torstaiaamuna opiskelupaikasta kertovaa sähköpostia. Video: Antti Kolppo / Yle
Lena Nelskylä,
Joel Kanerva,
Ilkka Kemppinen

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Viime keväänä Helsingin Arabian peruskoulun printteri lauloi, kun Minja Laaksonen tulosti kaikkiaan 70 hänen harrastuksistaan kertovaa lomaketta.

Siihen päälle tarvittiin vielä lausunnot opettajilta ja vapaamuotoinen hakukirje. Peruskoulun päättötodistuksen keskiarvo oli tässä hankkeessa vain yksi osatekijä.

– Ykköstoiveenani oli Kallion ilmaisutaidon lukio, mutta hain myös kuuteen muuhun paikkaan. Ihan että varmasti pääsisin, Laaksonen sanoo.

Ovet suurimpaan osaan Suomen lukioista avautuvat, jos peruskoulun päättötodistus ylittää tietyn keskiarvorajan.

Tänäkin vuonna vaikeinta oli päästä Ressun lukioon Helsinkiin. Sinne vaadittiin liki täyden kympin keskiarvo: 9,75. Ressun sisäänpääsyn alaraja on korkein 24 vuoteen.

Alimmillaan lukioon pääsi 5,33 keskiarvolla. Alin keskiarvoraja oli Mustasaaren ruotsinkielisellä lukiolla.

Voit tutustua kaikkien lukioiden sisäänpääsyrajoihin alla olevasta koneesta.

Keskimäärin lukion yleislinjalle vaadittiin päättötodistuksen 7,17 keskiarvo. Tämä on mediaani eli aineiston keskimmäinen havainto. Katso myös ammattikoulujen pisterajat.

Minja Laaksonen kertoo keräilleensä viimeisiä Kallion lukion opiskelijavalintaan vaikuttavia harrastuspapereita vielä yhteishaun päättymispäivänä.

– Olen lapsesta lähtien ollut sellainen, joka harrastaa ihan kaikkea ja vähän päälle, Laaksonen sanoo ja nauraa.

Muun muassa taitouinnista, pianonsoitosta ja partiosta hankitut harrastuslaput tulivat tarpeeseen, sillä Laaksonen oli yksi Kallion ilmaisutaidon lukioon valituista 170 uudesta opiskelijasta.

Korkeimmat keskiarvorajat pääkaupunkiseudulla

Lukiokoulutukseen haki tänä keväänä 36 260 henkilöä, joista opiskelupaikan sai 33 190.

Yhteensä yhteentoista lukioon vaadittiin yli yhdeksän keskiarvo.

Ressun jälkeen vaikeinta oli päästä Helsingin normaalilyseoon eli ”Norssiin”, jonne opiskelupaikka irtosi 9,62 keskiarvolla. Korkeimpien sisäänpääsyrajojen lukiot löytyvät pääkaupunkiseudulta.

Myös Tampereen yliopiston normaalikouluun ja Oulun Lyseon lukioon vaadittiin yli yhdeksän keskiarvo.

Voit vertailla lukioiden yleislinjojen keskiarvorajoja alla olevasta koneesta.

Sisäänpääsystä kertova viesti kilahti Laaksosen sähköpostiin torstaiaamuna kello 9.07. Parin tunnin päästä hän oli jo uusille opiskelijoille tarkoitetussa tutustumistapahtumassa Kallion lukiossa Porthaninkadulla.

– Kukaan meistä tuntunut uskovan, että olemme todellakin päässeet sisään, Laaksonen kertoo.

Kaksi tuntia kestäneen tapahtuman jälkeen hän jäi juttelemaan kahden uuden kalliolaisen ja yhden tuutorin kanssa. Koska heillä ei ollut mitään sen kummempaa tekemistä, he päättivät lähteä pyörimään Helsingin keskustaan.

Suosittelemme