Svoboda | Graniru | BBC Russia | Golosameriki | Facebook

Taajamakoulujen malli on maanantaina Liperin kunnanhallituksen ruodittavana

Jatkossa lapset kävisivät koulua kirkonkylässä, Ylämyllyllä ja Viinijärvellä. Tämä tarkoittaisi sitä, että Mattisenlahden ja Salokylän koulut lakkautettaisiin.

Salokylän kaksikerroksinen koulurakennus kuvattu auringon nousun aikaan kesäkuun puolivälissä.
Salokylän koulun toiminta päättyy, jos Liperissä siirrytään kolmen taajamakoulun malliin. Kuva: Jouki Väinämö / Yle
Jouki Väinämö

Liperin kouluverkkoselvitys on maanantaina kunnanhallituksen käsittelyssä.

Hyvinvointilautakunta näytti viime viikolla vihreää valoa työryhmän esitykselle, jonka mukaan Liperissä siirrytään kolmen taajamakoulun malliin.

Jatkossa lapset kävisivät koulua kirkonkylässä, Ylämyllyllä ja Viinijärvellä. Tämä tarkoittaisi sitä, että Mattisenlahden ja Salokylän koulut lakkautettaisiin.

Työryhmän näkemys on, että esitetty malli on taloudellisesti edullisin ja tilankäytöllisesti tehokkain opetuksen järjestämisen tapa. Kolmen taajamakoulun mallilla voidaan ohjata vähenevä taloudellinen resurssi perustehtävään eli opetuksen järjestämiseen.

Mallissa peruskorjauskustannukset ovat pienimmät, koska korjattavia kouluja on vähemmän. Ruokakuljetuksien kustannukset sekä kiinteistökustannukset kyläkouluilta poistuvat ja henkilöstöä voidaan vähentää, työryhmä toteaa.

Muutoksen syynä on se, että syntyvyys on laskenut nopeasti myös Liperissä. Ennusteen mukaan oppilasmäärä pienenee seitsemässä lukuvuodessa noin kolmanneksella.

Lopullisen päätöksen kouluverkosta tekee kunnanvaltuusto.

Suosittelemme