Svoboda | Graniru | BBC Russia | Golosameriki | Facebook

Supo: Suomessa on yhä enemmän potentiaalisia äärioikeistolaisia terroristeja – osalla on kyky väkivaltaisiin iskuihin

Suojelupoliisin mukaan kyse on pidemmän aikavälin kehityksestä. Supo ei kommentoi, onko Oulun puukotuksesta epäilty listalla.

Kankaanpään seudun terrorismirikosepäilyn esitutkinta-aineistoa.
Poliisi on tutkinut viime vuosina useita äärioikeiston epäiltyjä rikoksia. Kuvat ovat Kankaanpään epäillyn terrorismirikoksen esitutkinta-aineistosta. Kuva: Poliisi / Polisen
Jesse Mäntysalo

Suomessa on yhä enemmän äärioikeistolaisia, jotka voivat aiheuttaa terrorismin uhkaa.

Suojelupoliisin mukaan kyse on pidemmän aikavälin kehityksestä.

Suposta kerrotaan Ylelle, että äärioikeistolaisten lukumäärä on kasvanut sen ylläpitämällä terrorismin torjunnan kohdehenkilöiden listalla viiden viime vuoden aikana.

Listalla on tällä hetkellä noin 350 kohdehenkilöä, joista huomattava enemmistö on edelleen radikaali-islamisteja.

– Kohdehenkilöiden lukumäärä vaihtelee jatkuvasti, ja uhka-arviossa mainittu luku on vain yhden hetken tilanne. Se antaa kuitenkin suuressa mittakaavassa suuntaa kohdehenkilömäärän kehityksestä.

Muutoin supo ei avaa tarkemmin kohdehenkilöiden jakaumaa, koska lista on salassa pidettävää tietoa.

Samasta syystä supo ei kommentoi, onko Oulun puukotuksesta epäilty Sebastian Lämsä listalla.

Osalla kykyä väkivaltaisen iskun toteuttamiseen

Kohdehenkilölistaus on supon yksi terrorismin torjunnan työkaluista.

Supon mukaan uhkan arvioinnissa kohdehenkilöiden määrän sijaan olennaisempi mittari on näiden profiili.

– Osalla kohdehenkilöistä arvioidaan olevan sekä kyky että motivaatio väkivaltaisen iskun toteuttamiseen, ja heidän määränsä on terrorismin uhkan kannalta olennaisempi kuin listan kokonaismäärä.

Kohdehenkilöitä on hyvin erilaisia.

Joukossa saattaa olla yksittäisiä radikalisoituneita ihmisiä, jotka haluavat toteuttaa iskun, sellaiseen yllyttäjiä, propagandan levittäjiä, vierastaistelijoita tai rahoittajia.

Oulun epäilty kiistää rasistisen motiivin

Keskustelu äärioikeiston väkivallasta nousi esiin jälleen viime viikolla, kun kaksi lasta joutui epäillyn murhan yrityksen kohteeksi Oulussa.

Epäilty Sebastian Lämsä vangittiin maanantaina. Hänellä on taustaa kielletyssä uusnatsijärjestössä, Pohjoismaisessa vastarintaliikkeessä.

Vangitsemisvaatimuksessa tuotiin esiin ulkomaalaisvastaisuuteen liittyvät motiivit.

Lämsän asianajajan Heikki Aspegrenin mukaan epäilty on myöntänyt puukotuksen, mutta kiistänyt tappamistarkoituksen ja rasistisen motiivin.

Lämsä on aiemmin tuomittu Jyväskylän kirjastopuukotuksesta, ja hän on ollut osallisena myös Oulussa vuonna 2012 tapahtuneessa pippurisumuteiskussa.

Poliisi on tutkinut viime vuosina useita äärioikeistoon linkittyviä rikoksia Suomessa. Osaa tapauksista on tutkittu tai tutkitaan yhä terroristisessa tarkoituksessa tehtyinä rikoksina.

Näin poliisi kommentoi murhayritysten esitutkintaa heti vangitsemisen jälkeen.

Suosittelemme