Svoboda | Graniru | BBC Russia | Golosameriki | Facebook

Ylelle langettava päätös Julkisen sanan neuvostolta – kielteisen julkisuuden kohteeksi joutunutta ei kuultu

JSN:n mukaan Ylen olisi pitänyt kuulla kielteistä julkisuutta saanutta henkilöä.

Pasilan linkkitorni.
Yle sai Julkisen sanan neuvostolta langettavan päätöksen marraskuussa julkaistua verkkouutista koskien. Kuva: Matti Myller / Yle
Anni Kavander

Yle on saanut Julkisen sanan neuvostolta (JSN) langettavan päätöksen. Päätös julkaistiin keskiviikkona 19.6.2024.

Langettava päätös 8939/YLE/23 koskee Ylen verkkosivuilla 10.11.2023 julkaistua uutista, jonka kertoi juutalaisen seurakunnan puheenjohtajan saamasta uhkaavasta viestistä.

Jutussa kerrottiin Aalto-yliopiston työntekijän julkaisemasta Instagram-tarinasta, jonka Helsingin juutalaisen seurakunnan puheenjohtaja oli tulkinnut uhkaukseksi. Instagram-tarina oli kommentti seurakunnan puheenjohtajan X-viestipalvelussa tekemään päivitykseen.

Jutussa uhkaukseksi tulkitun Instagram-tarinan kirjoittajan nimeä ei mainittu, eikä hänen henkilöllisyytensä ilmennyt jutusta työtehtäviensä kautta. Neuvosto kuitenkin katsoi, että henkilö oli jutussa annettujen tietojen perusteella selvästi tunnistettavissa, koska jutussa viitattiin helposti X-palvelusta löydettävissä olevaan kuvakaappaukseen väitetystä uhkauksesta. Kyseisessä X-päivityksessä näkyi hänen nimensä.

JSN:n mukaan Instagram-tarinan julkaissut henkilö sai osakseen erittäin kielteistä julkisuutta. Neuvoston mukaan Ylen olisi pitänyt varata hänelle tilaisuus esittää oma näkemyksensä julkaisunsa luonteesta. Kantelija oli ennen kantelun tekemistä lähettänyt Ylelle oikaisupyynnön, jossa hän nosti esiin kielteisen julkisuuden kohteeksi joutuneen kuulemisen tarpeen.

Yle uutis- ja ajankohtaistoiminnan päätoimittaja Jouko Jokisen mukaan Ylen uutisessa ei mainittu selvästi tunnistettavaa tahoa, josta uutisoidaan kriittisesti: tunnistamiseen johtavat tiedot jätettiin jutusta pois, eikä toimitus siksi katsonut, että kritiikin kohdetta olisi ollut välttämätöntä kuulla samassa yhteydessä.

Kantelija oli tehnyt kantelun neljän journalistisen ohjeen rikkomisesta (JO 8, JO 10, JO 12 ja JO 21). Kantelussa oli kielteisen julkisuuden kohteksi kuulemisen lisäksi muun muassa lähdekritiikkiin ja tietojen tarkistamiseen liittyviä kohtia.

JSN mukaan kantelun perusteella ei ole osoitettavissa, että Yle olisi laiminlyönyt lähdekritiikin tai riittävän tietojen tarkistamisen.

JSN kuitenkin katsoi, että Yle on rikkonut Journalistin ohjeiden kohtaa 21:

  • JO 21: Jos selvästi tunnistettavissa olevan henkilön tai tahon toiminnasta aiotaan esittää tietoja, jotka asettavat tämän erittäin kielteiseen julkisuuteen, kritiikin kohteelle tulee varata tilaisuus esittää oma näkemyksensä jo samassa yhteydessä.

Suosittelemme