TEL AVIV Hadar ja Nadav Scali ovat tulleet Tel Avivin taidemuseon aukiolle. Aukiolle on askarreltu keltaisia lintuja ja nauhoja. Paikkaa kutsutaan Panttivankien aukioksi.
Keltainen viittaa terroristijärjestö Hamasin ottamiin panttivankeihin, joita on Gazassa edelleen yli sata. Panttivankien kuvia on siellä täällä.
Vaikuttavin yksityiskohta aukiolla on sen laidalle rakennettu luola. Se muistuttaa panttivankien oloista Hamasin maanalaisissa tunneleissa.
Juttutuokio telavivilaisen pariskunnan kanssa paljastaa, että he toivovat samaa kuin kaikki muutkin israelilaiset eli panttivankien saamista kotiin. Se on heidän mielestään hallituksen pääasia.
Lisäksi he kannattavat täysin Israelin oikeistohallituksen toimia ja sotaa Gazassa.
– Israelin pitää myös tuhota Hamas, Nadav Scali sanoo.
Nadav ja Hadar ovat menneet edellisellä viikolla naimisiin. Asia on niin tuore, että Hadar esittelee itsensä ensiksi vanhalla sukunimellä.
– Israelin tulee suojella itseään hinnalla millä hyvänsä. Kaikki eivät ole ehkä kanssani samaa mieltä, Hadar Scali sanoo.
Tuore aviomies vierellä on samaa mieltä. Avioliiton alkumetreillä ei kiisteltäne politiikasta.
Hiekka tiimalasissa valunut tyhjiin
Taidemuseon aukion näkymä on eräänlainen pysäytyskuva. Aukiolla on iso tiimalasi. Hiekka tiimalasissa on valunut tyhjiin.
Aukiolla on myös kello, joka kertoo, kuinka kauan panttivangit ovat olleet Hamasin huostassa. Kello alkoi tikittää lokakuun 7. päivänä viime vuonna.
Tuolloin alkoi monen israelilaisen mielestä myös pääministeri Benjamin Netanjahun lähtölaskenta.
– En luota Netanjahuun. Toivomme asioiden muuttuvan pian. Tarvitsemme uuden pääministerin, lastaan puistossa leikittävä telavivilainen Sivan Peleg tuumaa.
Netanjahun kaatumista on povattu monesti ennenkin. Mikään poliittinen kriisi ei vain tunnu kaatavan häntä. Hän on poliittisen selviämisen mestari.
On hämmentävää ajatella, että hän on ollut oikeudessa kolmen korruptiosyytteen vuoksi koko meneillään olevan pääministeriytensä ajan. Siinä ohessa Israel on käynyt myös Hamasin vastaista sotaa.
– Netanjahu on kuin katoamistemppujen taikuri, politiikan tutkija Dahlia Scheindlin sanoo.
Scheindlinin mielestä Netanjahu uskoo, että Israel menestyy vain hänen johdollaan. Netanjahun ajattelussa oma selviytyminen on sama asia kuin koko maan selviytyminen.
Kansakin on tämän havainnut. Mielipidetiedusteluissa enemmistö israelilaisista tuumii, että Netanjahun päätöksentekoa ohjaavat enemmän omat poliittiset tavoitteet kuin kansallinen etu.
– Se vähentää hänen toimiensa oikeutusta, Dahlia Scheindlin sanoo.
Netanjahu – piru ja idoli
Israel on Netanjahun ja koko poliittisen elämän suhteen erittäin jakautunut yhteiskunta.
Oikeistohallitukseen kriittisesti suhtautuvan Haaretz-sanomalehden toimittaja Gideon Levy arvioi, että Netanjahu on kotimaassaan sekä vihatuin että rakastetuin ihminen.
– Kannattajat seuraavat häntä sokeasti ja viholliset näkevät hänet piruna. Tässä välissä ei ole, eikä siihen voi muodostua, mitään vuoropuhelua, Gideon Levy sanoo.
Vuoropuhelun mahdollisuus on viime viikkoina kaikonnut entistä kauemmas sen jälkeen kun Israelin niin kutsuttu sotakabinetti ajoi karille. Ensin keskusta-oikeistolainen Benny Gantz jätti kabinetin ja sitten Netanjahu hajotti sen rippeet.
Nyt pääministeri Benjamin Netanjahu on haalinut ympärilleen samanmielisten ryhmän, jolta hän kysyy neuvoja sodankäyntiin.
Varsinaisen hallituksen liitokset natisevat nekin. Ääriuskonnollisiin ja äärinationalistisiin puolueisiin tukeutuvalla hallituksella on edelleen 64 kansanedustajan enemmistö 120-jäsenisessä parlamentissa, knessetissä.
Ääriryhmät tahtoisivat vahvemman aseman ja pääsyn määrittelemään Israelin sotatoimet Hamasia vastaan. Netanjahu on vaikeassa raossa – hän tarvitsee ääriryhmien tuen, mutta ei voi täysin antaa niille periksi.
Ääriuskonnolliset ja -kansallismieliset puolueet eivät suostu minkäänlaiseen tulitaukoon Hamasin kanssa.
– He ovat tehneet selväksi, että he tahtovat täyden tuhon sekä Hamasille että koko Gazalle. He tahtovat liittää Gazan Israeliin ja rakentaa sinne taas siirtokuntia, Dahlia Scheindlin sanoo.
Ääripuolueiden paineen voi nähdä tehonneen. Netanjahu ei ole kyennyt kertomaan, millaista Gazaa hän sodalla tavoittelee ja missä asemassa palestiinalaiset siellä sodan päätyttyä olisivat.
Veteraanitoimittaja Gideon Levyn mielestä Israel meni sotaan ilman ajatusta, mitä sen jälkeen. Eikä Israelilla ole vieläkään käsitystä, miltä se näyttää sodan jälkeen. Hän näkee tilanteen erittäin synkkänä.
– Israel on Gazassa. Se tappaa ja tulee tapetuksi ilman tavoitetta. Mitään ei ole saavutettu.
Painetta kaikilta rintamilta
Israel on nyt ajautunut tilaan, jossa hallitus voi kaatua millä hetkellä hyvänsä. Esimerkiksi ikuisuuskysymys ultraortodoksisten juutalaisten asevelvollisuudesta voi kaataa hallituksen.
Sotaa Hamasia vastaan käyvässä kansassa on laajaa tyytymättömyyttä siihen, että nuoret ultraortodoksimiehet ovat etuoikeutettuja ja voivat välttää asepalveluksen.
Lakia yritetään taas kerran puristaa ulos knessetistä. Idea olisi, että maanpuolustuksen taakka jakautuisi tasaisemmin ja asevelvollisuus laajenisi koskemaan alati kasvavaa ultraortodoksien väestönosaa.
Jos laki saa lopulta tukea hallituksen ulkopuolelta ja menee läpi, niin ääriuskonnolliset puolueet voivat hyvinkin lähteä hallituksesta.
Paine kasvoi tiistaina entisestään, kun korkein oikeus linjasi, että ultraortodoksimiesten pitää mennä palvelukseen. Hallituksen ääripuolueet ovat nyt kovan paikan edessä, koska ne eivät hyväksy tätä.
Myös kansan paine hallitusta kohtaan on raju. Mielenosoituksissa vaaditaan tuon tuostakin hallituksen eroa, koska se ei kykene tulitaukoon ja saamaan panttivankeja kotiin.
Dahlia Scheindlinin mielestä Benny Gantz laskelmoi lähtönsä juuri tätä pohtien. Hän toivoi, että entistä useampi ihminen lähtee kadulle osoittamaan mieltä hallitusta vastaan.
– Tämä paine voisi aiheuttaa sen, että myös Netanjahun Likud-puolueen rivit rakoilisivat ja siitä lipeäisi tarvittavat viisi kansanedustajaa opposition tueksi.
Likud-loikkarien avulla hallitus sitten kaatuisi knessetin luottamuslauseäänestyksessä.
Tämä voisi johtaa uusiin vaaleihin tai ainakin uusien hallitusneuvotteluiden kautta uuteen hallitukseen ilman Benjamin Netanjahua ja ääripuolueita.
– Toisaalta voi käydä niinkin, että Netanjahun hallitus vain jatkaa heikentyneenä emmekä käy vaaleihin vielä pitkään aikaan, Dahlia Scheindlin sanoo.
Sami Elkanaev sanoo, että katsoessaan Israelin poliittista kisailua, hän näkee joukon lapsia taistelemassa hiekkalaatikolla. Hän kaipaisi aikuismaista käytöstä.
– Politiikka on vain peliä. Pelkkää peliä, Sami Elkanaev sanoo.
Omaa lastaan viereisellä leikkikentällä vahtiva Sevan Peleg muotoilee asian ytimekkäästi.
– Meillä on hallitus, mutta ei johtajuutta.