Svoboda | Graniru | BBC Russia | Golosameriki | Facebook

Turkulaisyritys kehittää pikatestiä aivovammojen havaitsemiseksi Yhdysvaltojen puolustusministeriön tuen turvin

Medicortex Finland on solminut sopimuksen 1,4 miljoonan dollarin tutkimusrahoituksesta. Hanke kestää 1,5 vuotta.

Patologin työpöydällä kaksi mikroskooppia ja taustalla pari tietokonenäyttöä.
Kyseessä on kolmas osapuolten välinen hanke. Kuvituskuva. Kuva: Anna-Mari Vuollet / Yle
Hannu Vähämäki

Turkulainen bioteknologiayhtiö Medicortex Finland on solminut sopimuksen Yhdysvaltain puolustusministeriön kanssa. Yhtiö saa noin 1,4 miljoonan dollarin (noin 1,3 miljoonaa euroa) tutkimusrahoituksen.

Yhtiö kehittää rahoituksen avulla biokemiallista pikatestiä lievän aivovamman ja aivotärähdyksen havaitsemiseen syljestä. Hanke kestää 1,5 vuotta.

Yhtiö kertoo tiedotteessaan, että tapaturmaisen aivovamman, jonka lievin muoto on aivotärähdys, riittämätön diagnostiikka on maailmanlaajuinen ongelma. Projektissa kehitettävä biokemiallinen testi vastaa merkittävään lääketieteelliseen tarpeeseen.

Kyseessä on kolmas osapuolten välinen hanke. Ensimmäisessä projektissa aivovamman uusia biomerkkiaineita seulottiin ja tunnistettiin potilasnäytteistä, ja meneillään olevassa toisessa projektissa kehitetään pikatestiä aivovamman biomerkkiaineen havaitsemiseen virtsasta.

Nyt myönnetty kolmas projekti, jossa kehitetään menetelmää eri näytetyypille, toimii täydentävänä hankkeena aikaisemmille projekteille.

Yhtiö on saanut rahoitusta myös muun muassa Business Finlandilta, Euroopan unionilta, ely-keskukselta ja noin 280 yksityiseltä sijoittajalta.

Suosittelemme