Kouluiskua Isonkyrön koulukeskukseen keväällä suunnitellut Evita Kolmonen valittaa tuomiostaan hovioikeuteen.
Asian vahvistaa hänen puolustusasianajajansa Anni-Leena Träskbäck Yle Österbottenille.
Träskbäck ei voi tällä hetkellä kertoa valituksen yksityiskohtia, mutta toteaa, että prosessi jatkuu ja vie aikaa.
Myös aluesyyttäjä Annika Lampikoski-Nordberg on ilmoittanut tyytymättömyydestä tuomioon ja aikoo valittaa.
– Ylemmissä tuomioistuimissa ei ole oikeuskäytäntöä vastaaviin tapauksiin, Lampikoski-Nordberg sanoo.
Valitusaika päättyy 19. heinäkuuta.
Oikeudenkäynnissä Lampikoski-Nordberg katsoi, että Kolmonen pitäisi tuomita useista törkeäistä henkeen tai terveyteen kohdistuvien rikosten valmistelusta. Käräjäoikeus kuitenkin katsoi, että kyseessä on yksi tapaus.
Syyttäjä vaati käräjäoikeudessa ankarampaa rangaistusta sillä perusteella, että rikos oli niin hyvin suunniteltu. Puolustuksen näkökulmasta käräjäoikeuden tuomiossa jäi epäselväksi, oliko Kolmonen vapaaehtoisesti pidättäytynyt rikoksen tekemisestä.
Koulun pihalla maaliskuussa
Pohjanmaan käräjäoikeus tuomitsi Kolmosen kolmen vuoden ja kahden kuukauden ehdottomaan vankeuteen. Tuomio annettiin törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelusta sekä ampuma-aserikkomuksesta.
Enimmäisrangaistus kyseisestä rikoksesta on neljä vuotta ehdotonta vankeutta.
Kolmonen oli käynyt 12. maaliskuuta koulukeskuksen pihalla Isossakyrössä Etelä-Pohjanmaalla. Hänellä oli mukanaan pistooli, patruunoita, veitsi sekä polttopullo. Hän kuitenkin palasi autolleen ja ajoi takaisin kotikaupunkiinsa Vaasaan, jossa poliisi otti naisen kiinni. Kiinniotettaessa pistooli oli vielä tuolloin ollut repussa ja ladattu.
Kolmonen myönsi olleensa tapahtumapaikalla Isossakyrössä, mutta puolustuksen mukaan hän päätti vapaaehtoisesti olla toteuttamatta suunniteltua tekoaan.