Svoboda | Graniru | BBC Russia | Golosameriki | Facebook

Iisalmen padelhalli siirtyi paikalliseen omistukseen – valtakunnallinen ketju vetäytyi kaupungista

Padel Club Finland ehti pyörittää uutta hallia Marjahaassa vain puolitoista vuotta.

Tennisbollar i en korg.
Padelhalleja on noussut Suomeen viime vuosina runsaasti. Kuvituskuva. Kuva: Isabel Nordberg / Yle
Petri Karvinen

Iisalmen padelhallin toiminta jatkuu paikallisin voimin.

Hallin ovat ostaneet paikalliset yrittäjät Marko Husso ja Seppo Rytkönen. He jatkavat toimintaa nimellä Mailamestari.

Iisalmen padelhalli avattiin vuoden 2022 lopulla. Tähän saakka hallia pyöritti valtakunnallinen Padel Club Finland -ketju, jonka taustayhtiö on talousvaikeuksissa.

Uusien omistajien tarkoituksena on monipuolistaa hallin lajitarjontaa. Osa kentistä puretaan, ja esimerkiksi pickleball-kentän avaamista harkitaan.

Iisalmen padelhallissa on ollut viisi kenttää, joista on tarkoitus jättää paikoilleen ainakin kaksi.

Suomen suurin padelhalliketju Padel Club Finland on vetäytynyt viime aikoina useista kaupungeista.

Suosittelemme