Svoboda | Graniru | BBC Russia | Golosameriki | Facebook

Astronauttien paluu Maahan on myöhästynyt jo viikoilla – Lentoyhtiö Boeingin avaruushanke kärsii teknisistä ongelmista

Boeingin avaruuteen lähettämät astronautit ovat jumissa ainakin heinäkuuhun asti.

Näin iloisissa tunnelmissa astronautit Suni Williams ja Butch Wilmore saapuivat Kansainväliselle avaruusasemalle Starliner-aluksella 6. kesäkuuta.
Satu Helin

Lentokonevalmistaja Boeingin Starliner-avaruusaluksen paluu Maahan viivästyy jälleen. Kyseessä on Boeingin historian ensimmäinen miehitetty avaruuslento.

Sen tarkoituksena oli vierailla Kansainvälisellä avaruusasemalla.

Kahden astronautin oli tarkoitus palata tänään keskiviikkoiltana. He kuitenkin jäävät avaruusasemalle, kertoo Britannian yleisradioyhtiö BBC.

Astronautit Suni Williams ja Butch Wilmore eivät Yhdysvaltain avaruusjärjestön Nasan mukaan ole vaarassa, mutta insinöörit haluavat tutkia aluksessa ilmenneet tekniset viat.

Matka venynyt kolmeviikkoiseksi

Nasa on lykännyt Williamsin ja Wilmoren paluupäivää jo kerran aikaisemminkin.

5. kesäkuuta alkaneen matkan oli alunperin tarkoitus kestää kahdeksan päivää.

18. kesäkuuta Nasa ilmoitti, että uusi kotiinlähtöpäivä olisi tänään keskiviikkona. Muutama päivä sitten tästäkin suunnitelmasta luovuttiin.

Nyt matka on kestänyt jo kolme viikoa eikä päättymisestä ole tietoa.

Nasan mukaan astronauttien paluuta on nyt lykätty heinäkuulle asti.

Syynä heliumvuodot

Viivästyksen syynä ovat Starliner-aluksessa ilmenneet tekniset viat.

Alus kärsi pienistä heliumkaasun vuodoista jo laukaisun aikana, mutta insinöörit eivät uskoneet pienten vuotojen vaikuttavan matkan onnistumiseen. Matkan aikana vuotoja tuli kuitenkin lisää.

Heliumia tarvitaan aluksen ohjaamiseen avaruudessa sekä vauhdin hidastamiseen, kun alus lähestyy Maan ilmakehää, kertoo BBC.

Vuodoista huolimatta heliumia on Nasan mukaan jäljellä vielä monta kertaa enemmän kuin turvalliseen paluuseen vaaditaan.

Sen mukaan insinöörien on kuitenkin tutkittava alus tarkkaan, jotta teknisten ongelmien syyt saadaan selville. Alusta ei voi tutkia enää Maassa, koska osa Starlinerista tuhoutuu paluumatkalla ilmakehässä.

Boeingin tavoite on aloittaa säännölliset lennot Kansainväliselle avaruusasemalle. Nasa voi myöntää valtuudet, jos nyt käynnissä oleva lento onnistuu.

Myöskään Starlinerin lähtö ei sujunut suunnitellusti. Aluksen laukaisua lykättiin useita kertoja touko- ja kesäkuun aikana ennen kuin Starliner pääsi matkaan.

Suosittelemme