Svoboda | Graniru | BBC Russia | Golosameriki | Facebook

Omaiset tuunaavat hautakiviä nyt niin innolla, että askartelumaali loppui kaupoista – ilmiöllä surullinen varjopuoli

Hautakiven kultauksia parannellaan omatoimisesti askartelumaalilla, joka loppui tänä keväänä maahantuojalta. Kivialan erikoisliikkeessä tee-se-itse-ihmiset ovat tuttu ilmiö.

Kaksi kunnostuskehotus-tekstikylttiä nurmikolla hautakiven edustalla.
Ajan saatossa muistomerkit sammaloituvat, kultaukset karisevat ja muistomerkki voi kallistua tai kaatua. Vastuu haudasta on sillä, joka hallinnoi hautaa. Kuva: Ari Haimakainen / Yle
Milla Holm

Säästäväiset omaiset saattavat vahingossa tärvellä vainajan hautakiven. Hautakivi- ja käsityökauppiaat ovat nähneet useasti ikävyydet, joita liika omatoimisuus voi aiheuttaa.

Joensuulaisessa piha- ja hautakivien erikoisliikkeessä Sulokivessä on törmätty omatoimikunnostajiin, kertoo hautakivien entisöintitöitä tekevä Jenna Jääskeläinen.

– Joskus asiakkaalle on myyty pieni määrä lehtikultaa ja kerrottu, kuinka toimenpide tehdään. Suurin osa asiakkaista on palannut takaisin, kun hommat eivät onnistuneet. Kultaaminen ei ole äkkinäisen tekijän touhua.

Vinkkejä kysytään myös hautakiven pesuun. Pesu onnistuu omatoimisesti, mutta hautakiven oikaisu kannattaa jättää ammattilaisille.

– Kannattaa huomioida, että kivet painavat satoja kiloja. On järkevää pyytää ammattilaiset tekemään nämä työt, ettei mitään satu, sanoo Jääskeläinen.

Kaivertaja Ruth Lievonen työstää hautakiven tekstejä. Kesällä töitä riittää, sillä talvella hautausmaalle ei päästä työskentelemään lumen vuoksi. Video: Ari Haimakainen / Yle

Hautakiven fiksailua maalipurkin kanssa

Jääskeläinen kertoo törmänneensä tapauksiin, joissa hautakivi on tuotu lisäkaiverrusta varten yritykseen. Ennakkotietojen mukaan kultaukset ovat hyvässä kunnossa, mutta lähempi tarkastelu on paljastanut, että kultainen väri onkin maalia eikä ammattilaisten käyttämää lehtikultaa.

– Hautakiven voi pilata omalla toiminnalla. Joskus niitä on maalattu tai sitten on pesty lakkapintaisia pronssiosia esimerkiksi karhunkielellä. Se tuhoaa lakkapinnan, ja kunnostaminen vaatii isompia töitä.

Outi Eerola joensuulaisesta Kätevä käsi -askarteluliikkeestä on pistänyt viime vuosina merkille, että alkukesällä tietty askartelumaali tekee kauppansa. Kultainen väri katoaa hyllystä muita värejä nopeammin.

– Asiakkaat kertovat ostavansa maalia hautakivien korjaamiseen ja koristeluun.

Ilmiö on ollut havaittavissa useamman vuoden. Kysyntä on selvästi noussut, sillä tänä vuonna maali loppui maahantuojalta, toteaa Eerola.

Huolto ja muokkaaminen sallittu

Muistomerkkiä on mahdollista muokata ajan saatossa. Siihen voi lisätä tekstiä tai laattoja. Jos hauta-alueen koko antaa myöten, sinne voi lisätä kiviä tai laittaa muistomerkille korkeamman kantakiven, vinkkaa Joensuun seurakuntayhtymän hautaustoimen päällikkö Virpi Kiviniemi.

– Muistomerkkiä valitessa kannattaa miettiä tullaanko samaan kiveen merkitsemään useamman poisnukkuneen nimet.

Nainen seisoo hautakiven vieressä ja katsoo tekstiä.
Joensuun seurakuntayhtymän hautaustoimen päällikkö Virpi Kiviniemi kertoo, että osa vanhoista hautakivistä otetaan seurakuntayhtymän hoidettavaksi, mikäli ne edustavat tiettyä aikakautta. Kuva: Ari Haimakainen / Yle

Ajan saatossa muistomerkit väistämättä sammaloituvat, tummuvat, kultaukset karisevat ja muistomerkki voi kallistua tai kaatua. Vastuu haudasta on sillä, joka hallinnoi hautaa. Tällä henkilöllä on oikeus hoitaa ja tehdä hautaan liittyviä sopimuksia hautausmaan ylläpitäjän kanssa.

– Muistomerkin pitää olla turvallisesti suorassa. Se ei saa kaatua ja aiheuttaa vaaraa hautausmaan kävijöille. Kallistunut hautakivi pitää oikaista, muistuttaa Kiviniemi.

Suosittelemme