Svoboda | Graniru | BBC Russia | Golosameriki | Facebook

Susi tappoi ainakin neljä lammasta Korsnäsissä

Yksi lammas on edelleen kateissa. Omistaja on päättänyt siirtää lampaat turvallisempaan paikkaan.

Susi Ähtärin eläinpuistossa
Laitumella oli noin kaksikymmentä lammasta, jotka välttyivät hyökkäykseltä. (Arkistokuva Ähtärin eläinpuistossa olevasta sudesta) Kuva: Harri Alanne / Yle
Merja Siirilä,
Sebu Björklund

Susi vei neljä lammasta Korsnäsin Korsbäckissä tiistain ja keskiviikon välisenä yönä. Suomen riistakeskuksen petoyhdyshenkilö Allan Granqvist toteaa, että yksi lammas on kateissa vielä myöhään keskiviikkoiltana.

– Varhain eilen aamuna kolme lammasta löydettiin kuolleena ja viisi lammasta oli kateissa. Näistä viidestä lampaasta kolme löytyi myöhemmin elossa ja yksi kuolleena. Yksi lammas on edelleen kateissa, Granqvist kertoi Yle Österbottenille eilen illalla.

Maa oli märkää ja Granqvistin mukaan suden jäljet olivat selvästi havaittavissa. Suden hyökkäys ei vielä johda toimenpiteisiin.

– Pitäisi olla enemmän hyökkäyksiä, ennen kuin voi saada luvan lopettamiseen.

Lampaiden omistaja on päättänyt siirtää lampaat turvallisempaan paikkaan uusien hyökkäysten välttämiseksi.

Laitumella oli noin kaksikymmentä lammasta, jotka välttyivät hyökkäykseltä.

Suosittelemme