Ilotulitteiden käytöstä venetsialaisten aikaan ei tarvitse enää ilmoittaa erikseen Etelä-Savon pelastusviranomaisille, kuten aiempina vuosina. Päätöksellä yhtenäistetään linjausta muiden pelastuslaitosten kanssa.
Veneily- ja mökkeilykauden päätösjuhlaa eli venetsialaisia vietetään elokuun lopussa. Ilotulitteiden ampuminen kuuluu juhlan perinteisiin.
Venetsialaisia on vietetty aikaisemmin rannikon kaupungeissa, nykyisin myös sisävesien alueella.
Etelä-Savon pelastuspäällikön Tuomo Halmeslahden mukaan ilotulituksia on aikaisempina vuosina järjestetty venetsialaisten aikaan noin kymmenen.
Uuden vuoden ulkopuolisesta ilotulitusluvasta Eloisa laskuttaa 165 euroa. Halmeslahti uskoo, että maksu on ollut joissakin tapauksissa kynnyskysymys ilotulituksen järjestämiselle.
Raketteja ei saa ampua ihan missä vaan
Ilotulitteiden ampuminen on sallittua elokuun viimeisenä päivänä iltakuudesta aamukahteen saakka.
Esimerkiksi Mikkelissä ilotulitteita ei saa ampua kaupungin keskustassa Naisvuoren, tuomiokirkon, torin, kaupungintalon ja keskussairaalan muodostamalla alueella. Käyttökieltoalueeseen kuuluu myös konserttitalo Mikaelin ympäristö.
Ilotulitteille on täyskielto, jos maastopalovaroitus on voimassa.