Uuden ravintola- ja saunarakennuksen rakentaminen alkaa tällä viikolla Kaarinan Hovirinnan rannassa.
Työt vaikuttavat Hovirinnan uimarannan pysäköintijärjestelyihin.
Rantapaviljongin on määrä valmistua ensi vuoden keväällä. Rakennuttajana on Turun Teollisuuden Rakentajat Oy.
Uutta rantaravintolaa on odotettu Hovirinnan rantaan siitä saakka, kun aiempi ravintola purettiin 2010-luvun puolivälissä.
Kaupunki keskeytti hankkeen urakkakilpailutuksen korkeiden kustannusten takia vuonna 2019. Sen jälkeen etsinnässä on ollut sopiva yhteistyökumppani.
Kaarinan kaupunginhallitus hyväksyi vuosi sitten esisopimusluonnoksen Star Alone Oy:n kanssa. Sopimuksessa sovittiin, että rantapaviljongin toteuttamista varten perustetaan keskinäinen kiinteistöyhtiö. Kaarina vastaa saunan toiminnasta ja yritys ravintolasta.
Kaarina on varannut rakentamista varten 1,4 miljoonan euron määrärahan.