Eduskunnan päätös hyväksyä niin kutsuttu käännytyslaki on otettu Suomen itärajan kunnissa vastaan vaihtelevasti.
Eduskunta äänesti tänään käännytyslain hyväksymisen puolesta äänin 167–31.
Lappeenrannan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Sanna Koskenranta (sd.) sanoo, että äänestyksen tulos oli julkisen keskustelun perusteella odotettavissa.
– Tietysti kaikki toimet, joilla voidaan vaikuttaa ihmisten turvallisuudentunteeseen ovat tärkeitä. Varmasti juuri se tässä lain ympärillä käydyssä keskustelussa ja lopputuloksessakin painoi, Koskenranta sanoo.
Niin sanottu käännytyslaki on poikkeuslaki, jonka on tarkoitus torjua välineellistettyä maahantuloa Suomen itärajalla.
Laki mahdollistaa turvapaikan haun keskeyttämisen, jos Venäjän viranomaiset ohjaavat siirtolaisia Suomeen.
Toiveet rajan avaamisesta itävät jo
Kainuussa Kuhmon kaupunginjohtaja Juhana Juntunen kuvailee käännytyslain hyväksymistä helpotukseksi ja toteaa lain lisäävän kaupunkilaisten turvallisuuden tunnetta Kuhmossa.
– Luulen, että turvallisuuden tunteen parantuminen on nyt tässä se a ja o. Pystymme nyt elämään täällä vähän huolettomammin.
Lappeenrannan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Sanna Koskenranta (sd.) sanoo, että monet lappeenrantalaiset odottavat rajan aukeavan.
– Kyllä täällä odotetaan sitä, että asiat voisivat mennä normaaliin suuntaan. Täällä normaalia on se, että esimerkiksi täällä asuvat venäläiset voivat olla tekemisissä omaistensa kanssarajan toisella puolella.
Samalla Koskenranta sanoo toivovansa, ettei poikkeuslakia tarvitsisi ottaa käyttöön.
Virolahden kunnanvaltuuston puheenjohtaja Sisko Ukkola-Paronen (kesk.) sanoo käännytyslain läpimenon olevan kunnalle hyvä asia.
Hän toivoo käännytyslain nopeuttavan rajaliikenteen palautumista normaaliksi.
– Uskon, että tämä laki antaa jonkinlaisen signaalin Venäjälle, että tänne rajalle on turha tuhansittain tulla, Ukkola-Paronen sanoo.
Käännytyslaki jakaa asukkaiden mielipiteitä
Kuhmossa vieraileva nurmeslainen Jaakko Pikkarainen kokee lain melko tarpeettomaksi. Hänestä se on myös vaikea laittaa käytännössä täytäntöön.
– Jos ihminen on rajanylityspaikkojen välillä korvessa ja pakkasessa, niin mitäs sitten tehdään? Rajavartijat joutuvat hyvin vaikeaan asemaan lain tulkinnassa, Pikkarainen toteaa.
Kuhmolainen Ritva Komulainen kuvailee lain tuovan mielenrauhaa, vaikka ei näe sillä olevan vaikutusta muuten hänen elämäänsä.
Pelkoa rajan avaamisesta
Lappeenrannassa asuva Matti Suhonen ei ole seurannut keskustelua laista, mutta pitää käännytyslakia hyvänä asiana.
– Olemme tässä rajalla ja tänne ne pakolaiset tulevat ensimmäisenä. Siellä voi olla joukossa, miten sen nyt sanoisi nätisti....
Suhonen on sitä mieltä, että rajan on hyvä pysyä kiinni.
Lappeenrantalainen Sanna Immosen mielestä käännytyslaki on hyvä. Rajan avaamiseen hän suhtautuu kaksijakoisesti.
– Se on hyvä ja huono asia. Lappeenrannan talousalueet tarvitsevat ostosmatkailijoita, mutta voihan sieltä toisaalta tulla ketä tahansa muitakin.