Tiistaina Skotlannin Edinburghissa päättyneistä sprinttisuunnistuksen MM-kilpailuista Suomen mitalisaldoksi jäi viestijoukkueen hopea.
Yksilökilpailuiden parhaista suomalaissuorituksista vastasivat knock-outin finaalissa kuudenneksi suunnistanut Venla Harju ja sprintissä kahdeksanneksi sijoittunut Tuomas Heikkilä.
– Se ei ole tarpeeksi. Me kaikki haluamme enemmän, Suomen suunnistusmaajoukkueen päävalmentaja Thierry Gueorgiou harmitteli päätöslajin jälkeen, sillä tavoitteena oli saavuttaa mitali myös henkilökohtaisella matkalla.
Ranskalaisvalmentajan mukaan syynä on sekoitus monia asioita. Joukkue saa kuitenkin itsevarmuutta siitä, että taistelu mitaleista on realistista.
Seuraava mahdollisuus MM-sprinttimitaliin on kahden vuoden päästä Belgiassa. Gueorgiou näkee, että maailmanmestaruus Suomeen on mahdollinen, sillä Suomessa on nuoria, kehittyviä urheilijoita.
– Meidän täytyy jatkaa harjoittelua ja työn tekemistä, sillä se ei tule itsestään.
Edinburghin radat olivat tekniset
Suomalaissuunnistajien juoksuvauhti on kehittynyt lähelle lajin huippuja. Myös Yle Urheilun asiantuntijan Mårten Boströmin mielestä suomalaissuunnistajat ovat viime aikoina nostaneet fyysistä tasoaan lähemmäksi kärkeä. Asiantuntija kuitenkin epäilee, että teknisesti suomalaiset eivät ole pysyneet vauhdissa mukana.
– Viestijoukkueen suorituksessa nähtiin parasta osaamista ja kaikilla tekeminen pysyi hyvin hallussa. Oli iloista nähdä, että ensimmäistä kertaa Suomi oli siinä mitaleilla ja ensimmäistä kertaa Venla oli knock-out-finaalissa. Sikäli ihan hyviä suorituksia nähtiin.
Boström itse juhli vuonna 2013 sprintin maailmanmestaruutta Sotkamossa. Se on viimeisin kerta, kun suomalainen on noussut MM-sprintin palkintokorokkeelle yksilökisassa.
Boströmin mukaan Edinburghin MM-sprinttien reitit olivat erittäin tekniset.
– Meillä ei kotimaassa pysty ihan noin teknisiä ratoja suunnistamaan. Selkeästi ollaan otettu askelia eteenpäin, että ollaan mukana sillä tasolla, että ollaan kamppailemassa mitaleista.
– Mutta vielä pitäisi jotain keksiä, että saadaan ne viimeiset sekuntit puristettua. Näissä on tosi pienestä kiinni, löytääkö oikean väylän, joka vie nopeimmalle reitille.
EM-kisat Unkarissa ja maailmancupin huipennus Kuopiossa
MM-sprinttien jälkeen katseet suunnataan elokuussa Unkarissa käytäviin suunnistuksen EM-kisoihin. Syyskuun lopussa maailmancup-kausi huipentuu Kuopiossa.
Päävalmentaja Gueorgiou oli luonnollisesti priorisoinut eniten MM-kisoja, jotka olivat kauden päätapahtuma. Siitä huolimatta tulevat EM-kisat ja maailmancupfinaalit tuovat hymyn hänen huulilleen.
– Meillä on paljon isoa nimiä valmistautumassa metsään. En malta odottaa heidän tapaamistaan kymmenen päivän päästä Unkarissa, jossa meillä on ensimmäinen harjoitusleiri.
Kisakunnossa jälleen alkaa olla myös Olli Ojanaho. Hän joutui jättämään sprinttikauden väliin loukattuaan keväällä jalkansa epäonnisessa törmäyksessä kilpakumppanin kanssa.
Gueorgiou kertoo, että Ojanaho on tällä viikolla saanut tehtyä hyviä harjoituksia. Tämä on mukana myös EM-kisoihin valmistavalla leirillä.
– Odotan innolla hänen tapaamistaan ja uskon, että hän suoriutuu hienosti.