Svoboda | Graniru | BBC Russia | Golosameriki | Facebook

Valokuitutyömaiden jälkiä peitettiin ala-arvoisella mullalla eri puolilla Lappeenrantaa – nyt yhtiöt korjaavat jälkiään

Kaupunki on vaatinut valokuituyhtiöitä korjaamaan ongelmakohdat. Viime kädessä kaupunki voi tehdä työt yritysten kustannuksella.

Lappeenrannan Alakylän kadun pengereitä korvataa uudella maa-aineksella.
Lappeenrannan Alakylään tuodut mullat vaihtuvat uusiin. Kuva otettu 26. heinäkuuta 2024. Kuva: Kare Lehtonen / Yle
Riitta Väisänen

Valokuituyhtiöt ovat alkaneet vaihtaa huonolaatuista multaa parempilaatuiseen valokuitukaapelien kaivuupaikoilla Lappeenrannassa.

Töitä on tehty esimerkiksi Alakylässä.

Lappeenrannan Alakylän kadun pengereitä korvataa uudella maa-aineksella.
Asuintalon vierestä on viety pois huonolaatuista multaa Lappeenrannan Alakylässä. Kuva otettu 26. heinäkuuta 2024. Kuva: Kare Lehtonen / Yle

Ennallistamiseen huonolaatuista multaa

Valokuituoperaattorit ovat rakentaneet valokuituverkkojaan Lappeenrannassa viime vuosina. Työmaita on paljon.

Valokuitukaapelia varten yhtiöiden on pitänyt kaivaa katujen varsilla olevia nurmialueita auki. Yhtiöillä on myös velvollisuus ennallistaa kaivamansa alueet eli täyttää aukikaivetut maat uudestaan mullalla ja kylvää niihin nurmikko.

Ennallistamista varten tuotu multa on kuitenkin ollut paikka paikoin huonolaatuista. Esimerkiksi Alakylässä sen seassa oli metallia, lasinsiruja, pitkiä keppejä ja paljon käpyjä. Ruohon sijasta mullasta on alkanut kasvaa rikkaruohoja ja haitallisia vieraslajeja.

Lappeenrannan Alakylän kadun pengereet ovat korvattu huonolla maa-aineksella.
Kesäkuun lopussa valokuituyhtiön jättämät jäljet näyttivät Lappeenrannan Alakylässä tältä. Kuva: Kare Lehtonen / Yle

Alakylän ohella korjausta vaativia kohteita on muuallakin Lappeenrannassa, muun muassa Karhuvuoressa, Uus-Lavolassa, Pontuksella ja Mälkiällä.

Kaupunki valvoo ennallistamista

Kaupunki on vaatinut valokuituyhtiöitä korjaamaan jäljet. Multa täytyy ongelmapaikoilla uusia ja tiivistää sekä kylvää nurmikko uudelleen.

Kaupunki valvoo, että urakoitsijat tekevät korjaukset asianmukaisesti.

– Valvojat kiertävä alueita koko ajan, kertoo kaupungin kunnossapitopäällikkö Topi Kangas.

Kankaan mukaan kaupunki ei ole antanut töille tiukkoja päivämäärärajoja.

– Jos nootti on annettu tänä vuonna, niin korjaukset on tehtävä viimeistään syksyn aikana.

Mikäli kaivuu-urakoitsija tai valokuituoperaattori ei kehotuksista huolimatta korjaa viheralueita ennalleen, voi kaupunki viime kädessä korjata jäljet yritysten kustannuksella.

Suosittelemme