”Suomi haluaa olla luotettava oikeusvaltio ja kumppanimaa myös jatkossa.” Näin totesi ulkoministeri Elina Valtonen (kok.) perustellessaan tarvetta kiistellylle käännytyslaille.
Hätkähdin lukiessani ulkoministerin perusteluja, koska ne toivat mieleeni englantilaisen kirjailijan George Orwellin kuvaaman uuskielen. Orwellin kuvitteleman uuskielen tarkoituksena on tehdä kriittisestä yhteiskuntakeskustelusta mahdotonta muuttamalla kielen vakiintuneet merkitykset.
Lain säätäminen tarkoitti Suomen oikeusvaltion heikentämistä, mutta ulkoministerille se edusti oikeusvaltion vahvistamista.
Valtosen toteamus hätkähdytti varsinkin siksi, että orwellilainen uuskieli on normaalisti niin kaukana suomalaisesta poliittisesta retoriikasta. Meillä käsitteiden merkitykset ovat edelleen pitkälti jaettuja. Mutta eniten hätkähdytti se, että lausunto oli niin rajussa ristiriidassa todellisuuden kanssa.
Eduskunnan perustuslakivaliokunta kuuli 18:aa oikeustieteilijää, jotka olivat harvinaisen yksimielisiä siitä, että hallituksen esitys oli räikeässä ristiriidassa Suomea sitovien oikeudellisten velvoitteiden kanssa. Lain säätäminen tarkoitti Suomen oikeusvaltion heikentämistä, mutta Valtoselle se edusti oikeusvaltion vahvistamista.
Toisin sanoen: ollakseen jatkossakin luotettava oikeusvaltio Suomen piti säätää laki, joka rikkoo poikkeuksellisella tavalla Suomen valtiosääntöoikeudellista perinnettä.
Politiikkaan kuuluu toki retorinen kikkailu. Sen avulla poliitikot pyrkivät esittämään edistämänsä intressit mahdollisimman myönteisessä valossa ja hakemaan niille laajaa oikeutusta. Mutta käännytyslain ympärillä käydyssä keskustelussa oli merkkejä jaettujen merkitysten syvemmästä jakautumisesta.
Käsitteet kaapataan edistämään omia tavoitteita, ja näillä käsitteillä irvaillaan demokratian ihanteille.
Kanadalainen kirjailija Naomi Klein kirjoittaa uusimmassa teoksessaan Kaksoisolento siitä, miten yhteiskunnallisen keskustelun käsitteistä tulee yhä enenevässä määrin hyödyttömiä ja karnevalisoituja. Käsitteet eivät enää tavoita yhteisiä merkityksiä. Demokratiaa, ihmisoikeuksia ja oikeusvaltiota kuvaavat käsitteet kaapataan edistämään omia poliittisia tavoitteita. Samaan aikaan näillä käsitteillä irvaillaan liberaalin demokratian ihanteille.
Klein kirjoittaa kirjassaan ”peilimaailmasta”, jossa yhteisesti jaetut merkityksemme muuttuvat irvikuvikseen. Nykyään yhä useampi edustukselliseen demokratiaan pettynyt hakeutuu tai eksyy peilimaailmaan. Siellä käsitteet kuulostavat tutuilta, mutta niiden merkitykset ovat vieraita.
Esimerkiksi ihmisoikeudet on varattu vain osalle ihmisistä, demokratia on enemmistön valtaa ilman vähemmistöjen oikeuksia, ja oikeusvaltio on turvallisuusvaltio, jossa oikeus on alisteinen kansalliselle turvallisuudelle.
Valmistelen juuri tiedekirjaa ironian käytöstä kansainvälisessä politiikassa. Ironiakin mahdollistaa pelaamisen käsitteiden eri merkityksillä. Poliitikko voi esimerkiksi samaan aikaan sekä puolustaa että heikentää oikeusvaltiota.
Temppu onnistuu puhuttelemalla eri yleisöjä samanaikaisesti. Yksi yleisö ymmärtää poliitikon puheen ironisesti, toinen kirjaimellisesti. Jos viesti ei mene halutulla tavalla läpi tai torjutaan, sen voi aina kuitata ironiaksi tai huumoriksi.
Jos poliittisessa keskustelussa jokaisella on omat merkityksensä avainkäsitteille, keskusteleva demokratia ei ole enää mahdollista.
Toimiva vuorovaikutus ihmisten välillä perustuu jaettuihin merkityksiin. Ne voivat alkaa hämärtyä sosiaalisessa tai poliittisessa murroksessa. Jos poliittisessa keskustelussa jokaisella ryhmällä on omat merkityksensä avainkäsitteille, keskusteleva demokratia ei ole enää mahdollista. Silloin vetäydymme omiin kielellisiin yhteisöihimme – omiin kupliimme – eikä demokratiaan kuuluva poliittinen yhteistyö eri ryhmien välillä onnistu.
Käännytyslain käsittely antoi käsitteiden hämärtymisestä hyytävän esimerkin. Venäjä sai toimillaan suomalaiset poliitikot rikkomaan omaa valtiosääntöoikeudellista perinnettämme, joka on Suomen oikeusvaltion selkäranka.
Prosessi myös osoitti, miten tärkeää on puolustaa yhteisesti jaettua politiikan kieltämme. Venäjä on jo pitkään irvaillut Euroopalle imitoimalla liberaalin demokratian kieltä ja pyrkinyt sumentamaan sen merkityksiä. Venäjää vastaan suojautuminen vaatii meiltä politiikan kielemme vaalimista.
Totuuden puhuminen on osa uskottavaa puolustusta.
Johanna Vuorelma
Kirjoittaja on valtio-opin dosentti ja Helsingin yliopistossa työskentelevä politiikan tutkija, jonka mielestä kieli ja merkitykset ovat politiikan ydintä.