Svoboda | Graniru | BBC Russia | Golosameriki | Facebook

Tänään vietetään maailman ylikulutuspäivää – koko vuoden luonnonvarat on jo käytetty

Suomi kulutti oman osuutensa koko vuoden uusiutuvista luonnonvaroista jo huhtikuussa.

Ihminen kerää kaatopaikalla tavaroita.
Irakissa jätteidenkeräilijät tulevat riskeistä huolimatta Nebain kaatopaikalle Salahaddinin maakuntaan seulomaan tuhansia tonneja jätettä ja etsimään tuotteita, joita he voivat myydä. Kuva kesäkuulta 2024. Kuva: Murtadha Al-Sudani / AOP
Anu Kerttula

Tänään vietetään maailman ylikulutuspäivää, kertoo kestävän kehityksen järjestö Global Footprint Network -järjestö.

Se tarkoittaa sitä, että ihmiskunta on kuluttanut seitsemässä kuukaudessa ne luonnonvarat, joiden tulisi riittää koko vuodeksi.

Global Footprint Networkin mukaan käytämme luontoa 1,7-kertaa nopeammin kuin planeettamme ekosysteemit pystyvät uusiutumaan.

Viime vuonna ylikulutuspäivä oli elokuun 2. päivä. Ylikulutuspäivää on vietetty heinä–elokuun vaihteessa kuluneen vuosikymmenen ajan.

Suomella luonnonvarat riittivät neljäksi kuukaudeksi

Useat valtiot kuluttavat luonnonvaransa vielä nopeammin. Esimerkiksi Qatar ja Luxemburg kuluttivat omat osuutensa jo helmikuussa.

Suomessa ylikulutuspäivää vietettiin huhtikuussa.

Laskelmat perustuvat YK:n tilastoihin.

Ylikulutus kiihdyttää metsäkatoa, maaperän eroosiota, biologisen monimuotoisuuden vähenemistä ja hiilidioksidin lisääntymistä, mikä puolestaan johtaa äärimmäisiin sääilmiöihin ja vähentyneeseen ruuantuotantoon, Global Footprint Network sanoo.

Suosittelemme