Pariisin olympialaiset Ylen kanavilla 26.7.–11.8. Siirry kisasivustolle tästä. Kisojen koko ohjelman löydät täältä.
PARIISI. Heili Sirviö, 13, osasi ottaa ainakin rennosti ennen historiallista olympiadebyyttiään. Se tuli selväksi Pariisin olympialaisissa. Sirviöstä tuli kaikkien aikojen nuorin suomalainen kilpailemassa olympialaisissa, kun hän skeittasi naisten park-kilpailussa.
Sirviö ylsi karsinnassa komeasti viidenneksi ja pääsi myöhemmin tiistaina kilpailtavaan kahdeksan parhaan finaaliin.
Sirviö valmistautui kilpailuun ensiksi leikkimällä barbieilla. Myöhemmin hän tanssi maailmankuulun australialaisen rullalautailijan Arisa Trew'n kanssa.
– Tytöt leikki barbiella ja ollaan urheilutapahtumassa, olympialaisissa. He tekevät silti lasten juttuja. On se aika siistiä, Sirviön valmentajanakin toimiva Fredu-isä sanoo.
Fredu Sirviö oli todella tunteikkaana tyttärensä suorituksen jälkeen.
– Minun on pakko päästä jonnekin vain itkemään. Olen niin iloinen, isä tiivisti tunnelmansa.
– Tämä on uskomatonta. Olen melkein sanaton. Kaikkineen tämä on ollut historiallinen matka suomalaiselle urheilulle. Heilin kanssa on tehty kovasti töitä. On tehty myös asioita oikein. Tätä tapahtuu, kun tehdään asiat oikein, eikä suhmuroida.
Maailmankuululta tähdeltä huima tunnustus
Myös finaaliin yltänyt Trew iloitsi katsomossa Sirviön upeasta suorituksesta. Jo ennen pisteiden ilmoittamista hän heitti yläfemmat katsomossa Heili Sirviön Anni-äidin kanssa.
Arisa Trew ja Heili Sirviö ovat toistensa parhaita kavereita. Sirviö aloitti rullalautailun nimenomaan Trew'n valmentajan Trevor Wardin akatemiassa. Ward toimi Sirviön ensimmäisenä valmentajana Australiassa ennen kuin Sirviön perhe muutti Yhdysvaltoihin.
Tänä vuonna kuitenkin ennen olympiapaikan ratkaissutta Budapestin karsintakilpailua Ward antoi myös apua Sirviölle. Häntä valmentaa Fredu-isän lisäksi suomalainen rullalautailulegenda Jussi Korhonen.
Trew nousi viime kesänä maailmankuuluksi rullalautailijaksi, kun hän teki ensimmäisenä naisena koskaan 720-tempun eli kaksi täyttä kierrosta ilmassa.
Trew'n tekemä temppu oli nimeltään frontside 720 indy eli kaksi kierrosta selän suuntaan pyörien indy-grabilla. Tuolloin muun muassa rullalautailulegenda Tony Hawk hehkutti australialaisnuorta.
Nyt 14-vuotias Trew kehui Sirviötä vuolaasti, kun Yle Urheilu kyseli häneltä suomalaiskollegastaan. Aina suomalainen ei ole ollut paras kaveri.
– Kun olimme nuoria, emme tulleet niin hyvin toimeen. Olimme toki ystäviä, mutta myös todella kilpailuhenkisiä toisiamme vastaan. Laitoimme toisemme todella tiukoille. Jos hän ei olisi ollut rinnallani, en olisi tässä. Aloin tulla paremmaksi vasta silloin, kun hän alkoi laittaa minua tiukoille, Trew hehkutti.