Svoboda | Graniru | BBC Russia | Golosameriki | Facebook

Sivistysjohtajan esitys: Siilinjärven Kasurilaan ei rakenneta uutta koulua

Siilinjärven sivistysjohtaja perustelee esitystään kunnan tiukalla taloudella sekä oppilaiden määrän vähenemisellä.

Kasurilan koulu, Siilinjärvellä
Kasurilan koulu. Sen vanhin osa on poistettu käytöstä. Arkistokuva. Kuva: Sami Takkinen / Yle
Keijo Salokangas

Siilinjärven Kasurila saattaa jäädä ilman omaa alakoulua. Siilinjärven kunnan sivistysjohtaja Antti Jokikokko esittää kunnan sivistyslautakunnalle, että Kasurilan uuden koulurakennuksen rakentamiseksi tai vanhan koulurakennuksen peruskorjaamiseksi ei käynnistetä tarveselvitystä.

Perusteluna on uuden koulun arvioitu hinta, noin kymmenen miljoonaa euroa sekä se, että Kasurilan koulun oppilaat mahtuvat tulevaisuudessa kunnan muihin kouluihin. Siilinjärven kunnan taloutta rasittavat isot rakennushankkeet, kuten Siilinlahden koulu ja Ahmon koulukeskus.

Alhaisesta syntyvyydestä johtuen Siilinjärvellä on arvioitu uudelleen koulujen oppilasennusteita. Uusimpien ennusteiden mukaan useilla kouluilla on vajaakäyttöä tämän vuosikymmenen loppupuolella. Alakoulujen ennusteiden mukaan oppilaiden määrä vähenee noin 400 oppilaalla seuraavan kymmenen vuoden aikana. Koulussa oli 176 oppilasta syksyllä 2023.

Iso osa koulusta toimii väistötiloissa

Kasurilan koulurakennuksessa on todettu rakennevaurioita, jotka heikentävät koulun sisäilmaa. Koulun vanhin osa on poistettu käytöstä. Rakennushankkeen esiselvityksessä todetaan, että sen peruskorjaus ei ole järkevää. 1990- ja 2000-luvuilla rakennetut koulun osat tarvitsisivat raskaan peruskorjauksen.

Koulu toimii suurelta osin väistötiloissa, jotka on vuokrattu kesään 2028 saakka. Tilat on toteutettu tilapäisellä rakennusluvalla, minkä takia kunnassa pidetään mahdollisena, ettei vuokra-aikaa voi jatkaa.

Siilinjärvellä lokakuussa 2023 asetettu työryhmä on laatinut kunnan sivistyslautakunnalle esiselvityksen Kasurilan uuden koulun toteuttamiseksi.

Toisin kuin sivistysjohtaja, työryhmä esittää, että sivistyslautakunta käynnistäisi tarveselvityksen koulusta, jossa olisi esiopetus sekä luokat 1–6. Koulu mitoitettaisiin nykyiselle oppilasmäärälle. Koulu voitaisiin ottaa käyttöön kesällä 2028.

Siilinjärven sivistyslautakunta käsittelee asiaa tiistaina 20. elokuuta. Sivistysjohtajan esityksestä kertoi ensimmäisenä paikallislehti Uutis-Jousi.

Suosittelemme