Pirkanmaan hyvinvointialueen yhteistoimintaneuvotteluiden säästötavoite on kahdeksan miljoonaa pienempi kuin alun perin arvioitiin.
Aluehallitus päätti jo kesäkuussa yt-neuvotteluista, joilla tavoiteltiin 20 miljoonan säästöjä. Tuoreiden lukujen jälkeen summa on laskettu 12 miljoonaan euroon.
Tavoitteesta nipistettiin Pirhan toisen osavuosikatsauksen ja hyvinvointialueiden kansallisen talouskehityksen täsmennyttyä.
– Alkavat neuvottelut ovat onneksi euromääräisesti ennakoitua pienemmät ja tällä hetkellä arvioituna viimeiset koko organisaatiota koskevat laajat sopeutusneuvottelut tällä valtuustokaudella, toteaa konsernipalvelujohtaja Juhani Sand.
Hyvinvointialue tiedotti asiasta tänään keskiviikkona.
Yt-neuvotteluiden tavoitteena on vähentää noin 80 henkilötyövuotta. Luku painottuu erityisesti erilaisiin johtamis- ja asiantuntijatehtäviin. Henkilöstölle pyritään etsimään korvaavaa työtä, mutta myös irtisanomiset ovat todennäköisiä.
Aluehallitus käsittelee esitystä yt-neuvotteluiden säästötavoitteen alentamisesta kokouksessaan 26. elokuuta.
Pirhan edelliset yt-neuvottelut päättyivät 12. elokuuta.
Alijäämää kyetty hillitsemään
Tammi-kesäkuun lukujen perusteella Pirhan alijäämän ennustetaan kasvavan 69 miljoonaan. Vielä toukokuussa alijäämäksi ennakoitiin 67 miljoonaa ja alkuperäisessä vuoden 2024 talousarviossa 24 miljoonaa.
Viime vuoden 136 miljoonan alijäämään verrattuna hyvinvointialue on kuitenkin kyennyt hillitsemään alijäämän kasvua. Se on muihin hyvinvointialueisiin verrattuna poikkeuksellista.
Jo tehdyt talouden tasapainotustoimet, kuten viime syksyn yt-neuvottelut, ovat Pirkanmaan hyvinvointialuejohtaja Marina Erholan mukaan tepsineet.
– Ripeän sopeuttamisen onnistumisessa on henkilöstöllä ja poliittisilla päätöksentekijöillä aivan keskeinen rooli. Menokehitys on aiempaa vakaampaa mutta loppuvuoden ennustaminen on aina vaikeaa, Erhola sanoo.
Kaikkiaan hyvinvointialueiden alijäämän ennakoidaan kasvavan noin 1,43 miljardiin euroon.
Edessä raskas loppuvuosi
Luvut näyttävät, että Pirkanmaan hyvinvointialueen menojen kehitys on aiempaa vakaampaa. Loppuvuonna maksuun on kuitenkin tulossa sote-sopimuksen hinnoittelutunnuksia, palkankorotuksia sekä lomapalkkavelkoja.
Kaikkien maksujen tarkkoja summia ei vielä tiedetä. Siksi loppuvuodesta odotetaan taloudellisesti heikompaa kuin alkuvuodesta.
Iso osa ylityksistä syntyy palveluiden ostoista. Ne ylittävät talousarvioennusteen noin 60 miljoonalla.
Henkilöstöä on nyt paremmin saatavilla, mutta oman henkilöstön käyttö on yhä pienempää kuin mitä talousarviossa oli ennakoitu.
Vuokrahenkilöstöä käytetään edelleen liikaa, vaikkakin sen käyttö on vähentynyt 17 prosenttia edellisvuoteen verrattuna.
Pirhalla on käynnissä ostopalveluista laajempi selvitystyö, jonka alustavat tulokset valmistuvat kommentointikierrosta varten lähiaikoina.