Museokeskus Vapriikki on aloittanut Pälkäneen pääkalloja koskevat tutkimukset.
Suomesta 1800-luvulla Ruotsiin rotututkimuksiin viedyt pääkallot palasivat vuosien odotuksen jälkeen takaisin Suomeen tällä viikolla. Tiistaina kaikkiaan 82 suomalaisvainajan pääkalloa tuotiin Pälkäneen uudelle kirkolle.
Museokeskus Vapriikki ottaa kalloista näytteitä seuraavan kahden viikon ajan. Yhdestä kallosta näytteenotto kestää noin puoli tuntia, joten työ on hidasta.
Toistaiseksi jäänteille on tehty luuanalyysejä, joiden avulla on selvitetty vainajien ikää ja terveydentilaa. Vapriikki paljastaa nyt, keille osa jäänteistä on mahdollisesti kuulunut.
Keitä vainajat olivat?
Toistaiseksi ei tiedetä, keitä ruotsalaisen tutkimusryhmän viemät suomalaisvainajat olivat.
Karoliinisen instituutin selvityksessä on voitu todentaa, että kalloista 45 kuului pälkäneläisille.
Ulla Moilasen mukaan on mahdollista, että kuuluisan pälkäneläisen Daniel Medelplanin jäänteet ovat näiden jäänteiden joukossa. Hän oli kirjanpainaja, joka kaiversi kuuluisan Pälkäneen puuaapisen painolaatat isonvihan aikana.
Hänen tunnistamisensa on Moilasen mukaan mahdollista tutkimusten avulla.
Yhden Karoliinisen instituutin palautetuista kalloista tiedetään kuuluneen Anders Keinumäelle. Hän oli kotoisin Ulvilasta ja syntyi vuonna 1807.
Hänet tuomittiin Ulvilan käräjillä kuolemaan ryöstöstä ja tierauhan rikkomisesta 1836, mutta myöhemmin tuomio lievennettiin raipparangaistukseksi ja pakkotyöksi Viaporin linnoituksessa.
Hänen jäännöksensä päätyivät anatomisiin tutkimuksiin Karoliiniseen instituuttiin. Tuohon aikaan oli tyypillistä, että rikollisten jäänteille tehtiin tutkimuksia.
Myös Andersin veli Gustaf Keinumäki tuomittiin samoilla käräjillä. Hän kuoli Viaporin linnoituksessa vuosi ennen Andersia.
Tiedossa on, että kaksi Karoliinisen instituutin kokoelmissa olleista kalloista oli Ulvilasta, mutta varmaksi ei tiedetä, kuuluivatko Gustafin jäänteet niihin.
Tämän selvittäminen on Moilasen mukaan kuitenkin mahdollista. Jos henkilöiden todentaminen onnistuu, jäänteet palautetaan Ulvilaan haudattavaksi.
Suurta osaa vainajien nimiä ei voida saada selville, Moilanen sanoo.
Suurin osa jäänteistä kuului tavalliselle maalaisväestölle. Pälkäneen kirkkoon haudatut ovat olleet säätyläisiä ja varakkaita talonpoikia.
Mitä voidaan selvittää?
Tutkimusten avulla voidaan selvittää muun muassa elinaikaa, terveyshistoriaa, sukulaisuussuhteita ja luissa olevia taudinaiheuttajia.
– Ihmisyksilöiden jäänteet ovat vuosisatoja vanhoja. Monien esivanhempia on näiden ihmisten joukossa. Tutkimuksilla pyritään saamaan aikaan jälkeläisiä kiinnostavaa tietoa, mutta vainajien ihmisarvoa kunnioittaen, Ulla Moilanen sanoo.
Myös vainajan ruokavaliosta voidaan saada tietoa esimerkiksi maidon käyttöön liittyen. Ruokavaliota selvitetään pääkallojen hampaista löytyvästä hammaskivestä.
Kallojen tarkka dokumentointi ennen niiden hautaamista voi mahdollistaa myös kasvoennallistukset tulevaisuudessa. Ennallistuksissa voidaan hyödyntää muinais-DNA:sta saatavaa tietoa esimerkiksi henkilöiden silmien ja hiusten väristä.
Ennallistamisessa voidaan havainnollistaa, miltä vainaja on eläessään näyttänyt.
– Analyysi voi kertoa meille vainajan geneettisen sukupuolen. Se voi kertoa myös vainajien keskinäisistä sukulaisuussuhteista tai onko vainajien luissa jäljellä taudinaiheuttajia, joita voi hyödyntää tautihistorian tutkimuksissa, Ulla Moilanen avasi torstaisessa tiedotustilaisuudessa.
DNA-näytteitä otetaan esimerkiksi kuuloluista, eli luuston pienimmistä luista, jotta kalloille tulisi mahdollisimman vähän vaurioita.
Pääkalloista 11 on Pohjois-Savosta ja Pohjois-Karjalasta. Loput kalloista on varmuudella kerätty Suomesta, mutta kaikkien tarkempi löytöpaikka ei ole tiedossa.
Kalloista otettavista näytteistä voidaan selvittää myös sitä, missä vainajat ovat viettäneet lapsuutensa.
Vainajien jäänteet on tarkoitus haudata kotikuntiensa multiin. Pälkäneellä vainajien viimeiseksi leposijaksi on kaavailtu rauniokirkon ympäristöä, mistä vainajat aikanaan kaivettiin esiin.
Hautaan siunaaminen tapahtuu Pälkäneellä syyskuussa.