Svoboda | Graniru | BBC Russia | Golosameriki | Facebook

Oululainen pitkän linjan skeittikauppa Real Deal lopettaa toimintansa

Vastaavaa skeittikauppaa ei kaupunkiin enää jää, sanoo yrittäjä. Real Dealin lopettamisesta kerrottiin tänään torstaina. Loppuunmyynti kestänee syyskuun ajan.

Kuva Oulun Pakkahuoneenkadulta, jossa skeittikauppa Real Deal on toiminut viimeisimmät vuotensa. Myymälä ja sen mainoskyltti ennen risteystä oikealla.
Kuva Oulun Pakkahuoneenkadulta, jossa skeittikauppa Real Deal on toiminut viimeisimmät vuotensa. Myymälä ja sen mainoskyltti ennen risteystä oikealla. Kuva: Taneli Kärki / Yle
Hanna Holopainen

Pohjois-Suomessa hyvin tunnettu oululainen Real Deal -skeittikauppa lopettaa toimintansa 21 toimintavuoden jälkeen. Myyntiä ei ole ollut riittävästi.

– En nyt osaa sanoa, onko meidän suosio, kamojen suosio vai skeittauksen suosio hiipunut, miettii Real Dealin yrittäjä Petri Pyörnilä.

Oulun keskustassa sijaitsevan myymälän lopettamisesta kerrottiin sosiaalisessa mediassa tänään torstaina. Samalla alkoi myös tuotteiden loppuunmyynti. Real Deal pyritään pitämään auki kuun loppuun saakka.

– Kiveen hakattua loppupäivää ei ole, mutta arvioimme, että tämän kuun loppuun mennessä saamme tuotteet myytyä.

Yritystä lähdettiin jo pelastamaan viime keväänä mesenaattikampanjalla. Tukikonserttiin osallistui useita paikallisia muusikkoja, ja verkossa myytiin kannatustuotteita. Kampanja tuotti tulosta, mutta se ei riittänyt Real Dealin pelastamiseen pidemmällä aikajänteellä.

– Kampanja oli tosi tosi arvokas ja sillä saimme vielä jatkoaikaa yrittää muuttaa kurssia, mennä kesän yli ja tehdä muutoksia. Nyt on kesä katsottu ja tulos oli valitettavasti se, että saumaa ei ole, Petri Pyörnilä sanoo.

Pyörnilän mukaan Real Deal on vuosien myötä ollut paitsi myymälä myös eräänlainen kulttuurin kehto. Tällaista kauppaa Ouluun ei enää Real Dealin lopettamisen jälkeen jää.

– Skeittikauppa järjestää tapahtumia ja sponssaa paikallisia. Se ero siinä on, myytkö skeittejä vai oletko skeittikauppa, Pyörnilä pohtii.

Myymälän yläkerrassa sijaitsevassa galleriassa on vuosien varrella ollut useita kuvataiteilijoiden näyttelyitä. Sekin menee nyt kiinni.

Huolta Oulun skeittikulttuurista herättää myös se, että Hiukkavaaran skeittihalli sulki ovensa marraskuussa. Nousseet vuokrakustannukset olivat Oulun rullalautailijat ry:lle liian suuret.

– Kyllä tuntuu, että jengi edelleen skeittaa, mutta sitä on hankalaa tehdä. Kaupungin pitäisi ehdottomasti ottaa koppia skeittihallihommasta. Harrastajat ja moni muukin taho olisivat tyytyväisiä.

Asiasta uutisoi ensimmäisenä Kaleva.

Lue ja katso lisää uutisia Pohjois-Pohjanmaalta.

Suosittelemme