Svoboda | Graniru | BBC Russia | Golosameriki | Facebook

Lukiolaisen puukotuksesta Oulussa epäilty mies kertoi oman versionsa poliisille – tämä tapauksesta tiedetään nyt

Poliisin mukaan Kastellin eilinen puukotus ei liity kauppakeskus Valkeassa kesällä tapahtuneisiin puukotuksiin.

Puukotus tapahtui eilen Kastellin koulun ja sairaalan läheisyydessä kevyen liikenteen väylällä.
Henna Korkala,
Essi Puuri,
Eetu Ruonakoski

Puukotuksen uhriksi eilen Oulussa joutunut alaikäinen lukiolaispoika on ulkomaalaistaustainen, tiedottaa poliisi.

Uhrin tila on vakaa mutta vakava. Vammojen vuoksi poliisi ei ole päässyt vielä kuulemaan häntä. Uhri on sairaalahoidossa.

Vaikka uhri on ulkomaalaistaustainen, esitutkinnassa ei ole poliisin mukaan noussut esille mitään rasistiseen motiiviin viittaavaa.

Teosta epäillyn 23-vuotiaan oululaismiehen kuulustelut on aloitettu tänään. Poliisin mukaan kuulustelut ovat sujuneet ”hyvin”.

– Hän on suhtautunut asiallisesti kysymyksiin ja kertonut omia näkemyksiään tilanteeseen liittyen, rikosylikomisario Janne Koskela Oulun poliisista kertoo.

Ensimmäisten kuulemisten perusteella teko vaikuttaa poliisin mukaan hetken mielijohteessa tehdyltä.

Koskelan mukaan esitutkinnassa ei ole tullut ilmi minkäänlaisia merkkejä suunnitelmallisuudesta. Tapausta tutkitaan tapon yrityksenä.

– Vaikuttaa enemmänkin siltä, että (epäilty) henkilö on ollut kävelemässä kotoaan erääseen paikkaan ja siinä matkalla tämä teko on yllättäen ja ennalta arvaamatta tapahtunut, rikosylikomisario Koskela sanoo.

Puukotuksesta epäillyllä oululaismiehellä ei ole Koskelan mukaan merkittävää rikostaustaa.

Poliisi: Ei yhteyttä Valkean puukotuksiin

Poliisin tiedotteen mukaan julkisuudessa on spekuloitu, liittyykö Kastellin teko kauppakeskus Valkeassa kesällä tapahtuneisiin puukotuksiin, joiden uhrit ovat niin ikään ulkomaalaistaustaisia.

Poliisin näkemyksen mukaan Valkean ja Kastellin teot eivät liity toisiinsa.

Kesän tapauksista poiketen Kastellissa tapahtunutta puukotusta tutkitaan tapon yrityksenä, kun taas Valkeassa tapahtuneita tekoja tutkitaan murhan yrityksinä.

Sattumanvarainen uhrien valikoituminen ei kuitenkaan ole tavanomaista tilastojen valossa, poliisi toteaa tiedotteessaan.

Poliisin näkökulmasta Oulussa uskaltaa edelleen liikkua turvallisesti.

Tiedotteen mukaan useamman vuoden tilastojen perusteella kulunut vuosi ei ole Oulussa poikkeuksellinen törkeiden väkivaltarikosten osalta.

Teko tapahtui kevyen liikenteen väylällä

Maanantain puukotus tapahtui päiväsaikaan Kastellin koulun ja Oulun yliopistollisen sairaalan läheisyydessä kevyen liikenteen väylällä.

Uhri on tapahtumapaikan läheisyydessä sijaitsevan Kastellin lukion opiskelija. Hän on ollut eilisestä asti hoidossa Oulun yliopistollisessa sairaalassa.

Poliisi otti eilen epäillyn tekijän kiinni tapahtumapaikan läheisyydestä.

Kastellin monitoimitalon tiloissa toimii peruskoulu, lukio ja aikuislukio. Koulun vanhemmille lähettämän tiedotteen mukaan muutama alakoulun oppilas näki puukotetun henkilön. Oppilaille on tarjolla keskusteluapua kuraattorin kanssa.

Kysyimme Kastellin nuorilta, millaisia ajatuksia tapaus herättää.

Sivistysjohtaja toivoo keskustelua

Oulun kaupungin sivistys- ja kulttuurijohtaja Mika Penttilä kertoo olevansa todella surullinen puukotuksesta.

Hänen mukaansa Kastellin lukiolla on tarjolla keskusteluapua. Oppitunnit jatkuvat normaaliin tapaan.

– Erityisesti meidän oppilashuoltohenkilöstö, eli psykologit, kuraattorit, kouluterveydenhoitajat ja lääkärit ovat valmiudessa koululla ja ovat oppilaiden tukena.

Penttilän mukaan tapaus vaatii yhteiskunnallista keskustelua.
– Sitä faktaa me emme pääse karkuun, että näin on tapahtunut. Tämä vääjäämättä aiheuttaa sen, että meidän täytyy yhteiskuntana keskustella, miksi yksittäiset alaikäiset tai kuka tahansa joutuu keskellä kirkasta päivää puukotuksen uhriksi.

Penttilä muistuttaa, että Oulu on edelleenkin erittäin turvallinen kaupunki.

– Meillä näitä kuitenkin isoksi kaupungiksi tapahtuu erittäin harvoin ja meillä yhteiskunnan tukipilarit, poliisi ja ja muut viranomaiset toimivat erittäin hyvin. Kouluun on turvallista tulla.

Juttua täydennetty rikosylikomisario Janne Koskelan kommenteilla ja tiedoilla 10.9.2024 kello 17.23.

Suosittelemme