Svoboda | Graniru | BBC Russia | Golosameriki | Facebook

Oulun yliopistosairaalassa potilastietojärjestelmät hidastelevat – ei epäillä ulkopuolista vaikuttamista

Tietojärjestelmien siirto uusille palvelimille voi olla syynä havaittuun hitauteen. Ruuhkia on tullut, ja muun muassa potilaiden jatkohoitoon siirtyminen on viivästynyt.

Valkoinen kerrostalo. Talon seinässä punainen risti ja teksti oys.
Tietojärjestelmien hitaus vaikuttaa muun muassa sähköisten reseptien kirjoittamiseen. Kuva: Risto Degerman
Pekka Loukkola

Oulun yliopistollisessa sairaalassa käytössä olevassa potilastietojärjestelmässä on ollut hitautta viime viikonlopusta lähtien. Hitaudella on vaikutusta sairaalan toimintaan ja potilastyöhön, mutta potilaat saadaan hoidettua.

Ylilääkäri Juha Korpelaisen mukaan syytä selvitetään edelleen.

– Päivisin kun tietojärjestelmiä käytetään ja käyttäjiä on paljon, on tietojen siirroissa hitautta. Emme epäile ulkopuolista vaikuttamista, vaan kyse on järjestelmien uusimisesta, kertoo Korpelainen.

Tietojärjestelmän moduuleja siirretään suunnitellusti vanhoilta palvelimilta uusille. On mahdollista, että hitaus liittyy osittain näihin siirtoihin.

Suurimmat vaikutukset ovat lääkehoito-osiossa, esimerkiksi reseptien kirjoittamisessa on ollut merkittäviä viiveitä. Osassa yksiköissä on siirrytty osittain vaihtoehtoisiin, paperisiin toimintamalleihin. Ruuhkia on tullut, ja muun muassa potilaiden jatkohoitoon siirtyminen on viivästynyt. Tilanne on vaikuttanut jonkin verran myös syöpähoitojen toteutumiseen.
Toistaiseksi sovittuja ajanvarauksia tai leikkauksia sairaalassa ei ole jouduttu perumaan. Jos ajanvarauksia joudutaan perumaan, sairaalasta ollaan potilaaseen yhteydessä.

Lue ja katso lisää uutisia Pohjois-Pohjanmaalta.

Suosittelemme