Lahden seudun jätelautakunta on päättänyt, että asukkaiden lietekuljetusten kilpailuttaminen siirretään kuntien vastuulle. Saostus- ja umpisäiliölietteiden kuljetukset tulevat vuoden 2029 alusta kuntien eli käytännössä jäteyhtiö Salpakierron järjestettäviksi Asikkalassa, Heinolassa, Hollolassa, Kärkölässä, Lahdessa, Myrskylässä, Orimattilassa, Padasjoella ja Pukkilassa.
Nykyisin asukkaat ovat voineet itse kilpailuttaa lietekuljetukset. Saostus- ja umpisäiliöitä käytetään jätevesien käsittelyyn kiinteistöissä, joita ei ole liitetty viemäriverkkoon.
Perusteena päätökselle oli muun muassa se, että ulostetta sisältävää lietettä ei tule jätevedenpuhdistamoille niin paljon, kuin laskelmallisesti pitäisi. Voit lukea aiheesta laajemmin tästä jutusta.
Seuraa Päijät-Hämeen uutisia Yle Areenassa ja Ylen verkossa.