Svoboda | Graniru | BBC Russia | Golosameriki | Facebook

Venäjä näyttää kehittäneen tehokkaan panssaritaktiikan – ukrainalaisten jääminen mottiin yhä todennäköisempää

Ukraina joutuu nyt vetämään nopeasti joukkojaan taaksepäin Pokrovskin rintamalla.

Venäläinen tankki tulipivessä laukaistuaan ammuksen.
Venäläinen T-90-panssarivaunu taistelussa. Kuva: Yuri Kochetkov / EPA
Yrjö Kokkonen

Venäjän joukot eivät ole pariin viime viikkoon edenneet mainittavasti kohti Pokrovskin kaupunkia Donetskissa, mutta kaupungin kaakkoispuolella käydään raivokkaita taisteluita. Tapahtumat keskittyvät Kurahivkan kaupungin pohjois- ja itäpuolelle.

Runsas viikko sitten venäläiset saivat uhkaavan sisäänmurron Kurahivkan pohjoispuolella ja pääsivät Kurahivkan naapuritaajaman Hirnykin laitamille.

Eilen venäläiset tekivät voimakkaan hyökkäyksen Kurahivkan itäpuolella Krasnohorivkasta länteen ja pääsivät Hostren kylään Kurahivkan eteläpuolella.

Tällä hetkellä tilanne on se, että Kurahivkan kohdalla ukrainalaiset puolustavat noin seitsemän kilometriä leveää kaistaletta, johon venäläiset pyrkivät etelästä ja pohjoisesta. Jos puolustus pettää, suuri määrä ukrainalaisia sotilaita jää saarroksiin noin 50 neliökilometrin laajuiselle alueelle Kurahivkan itäpuolelle. Alue on käytännössä kokonaan avointa peltoa.

Venäjän uusi panssaritaktiikka

Venäjän Donetskissa sotivat maavoimat ovat ottaneet käyttöön uudenlaisen taktiikan, kertoo tutkimuslaitos The Institute for the Study of War.

Tämä taktiikka oli käytössä, kun venäläiset pääsivät murtautumaan nopeasti Krasnohorivkasta länteen, ISW kertoo.

Tutkimuslaitoksen mukaan hyökkäykset tehdään vahvistetun pataljoonan voimin, eli mukana on 500 – 1 000 miestä. Osaston kärjessä kulkee erikoisvalmisteinen ”kilpikonnatankki”, eli panssarivaunu, joka on erikoisvahvistettu Ukrainan lennokki-iskuja vastaan. Lisäksi vaunussa on miinanraivauslaitteisto.

Osastoon kuuluu myös yli 40 muuta moottoriajoneuvoa, muun muassa panssaroituja miehistönkuljetusvaunuja ja moottoripyöriä.

Taktiikkaan kuuluu, että Venäjän jalkaväki nousee ajoneuvostaan vasta aivan Ukrainan asemien tuntumassa.

Ukraina sanoo saaneensa suurimman osan, jopa 90 prosenttia venäläiskalustosta tuhottua joka hyökkäyksessä, mutta silti Venäjä on päässyt parissa päivässä etenemään yli kuusi kilometriä.

Venäjän eteneminen on poikkeuksellinen nopeaa tässä sodassa. ISW:n mukaan Venäjä on onnistunut kuluttamaan Ukrainan puolustuksen äärirajoilleen.

Tilanne on nähtävissä esimerkiksi suomalaisen Black Bird -groupin karttaseurannasta.

Suosittelemme