Seinäjoella kaupunki pyrkii vielä vaikuttamaan koulutuskuntayhtymä Sedun Kirkkokadun tontin suunnitelmiin. Yle kertoi perjantaina, että kaupunki toi yllättäen omat ehdotuksensa koulutuskuntayhtymälle.
Sedu aikoo rakentaa kaksikerroksisen koulukampuksen ja parkkipaikan runsaan kolmen hehtaarin tontille. Kaupunki haluaisi kuitenkin enemmän kerrosneliöitä eli tehokkaampaa rakentamista keskustan alueelle.
Kaupunginjohtaja Jorma Rasinmäki toivoo, että Sedussa vielä harkittaisiin, miten Kirkkokadun tontille rakennetaan.
– Sedulla on hyvät suunnitelmat, mutta nyt aiotaan rakentaa 11 000 kerrosneliötä ja tässä on se haaste, kun tontti on kolme hehtaaria, niin rakennetaan aika matalalla tehokkuudella. Siihen voitaisiin mahduttaa kolminkertainen määrä kerrosneliöitä, sanoo Rasinmäki.
Rasinmäki sanoo, ettei rakennuslupaakaan ole vielä haettu, joten tässä vaiheessa muutokset ovat vielä mahdollisia.
Kaupunki heräsi myöhään
Koulutuskuntayhtymä Sedussa hämmästeltiin viime viikolla lähinnä sitä, että kaupunki herää näin myöhään. Hanke on ollut vireillä jo pitkään, mutta kaupunki tuo omat suunnitelmat pöytään ihan loppumetreillä.
Rasinmäki myöntää, että kaupunki heräsi vasta purkulupahakemuksen yhteydessä. Purkulupa annettiin syksyllä, lokakuun lopulla 2019.
– Alkuperäinen ajatus oli, että osa rakennuksista olisi jäänyt, mutta kun tuli purkulupa ja on päädytty, että kaikki puretaan ja rakennetaan uutta. Siksi nyt ajateltiin, että tätähän kannattaa vielä harkita. Ydinkeskustaan halutaan elämää, sanoo Rasinmäki.
Hän muistuttaa, että tehokkaampi rakentaminen toisi myös tuloja Sedulle, tontin omistajalle.
"Pallo on Sedulla"
Ensi sijassa Rasinmäki toivoo korkeampaa rakentamista, jotta tontille voidaan lisärakentaa nyt tai mahdollisesti vasta tulevaisuudessa. Iso parkkipaikka isolla tontilla tuntuu tuhlaukselta.
Kaupunki ei kuitenkaan aio sanella Sedulle, mitä sen pitää tehdä.
– Ei sanelemiseen ole tarvetta. Toivotaan, että Sedussa harkitaan ja arvioidaan nyt rauhassa. Pallo on täysin Sedulla, sanoo Rasinmäki rauhallisesti.
Koulutuskuntayhtymän johdossa kaupungin viime hetken esitys on aiheuttanut hämmennystä, eikä esimerkiksi hallituksen puheenjohtaja Jouko Peltonen ehdotuksille lämpene. Kaupunki on antanut Sedulle kuukauden aikaa pohtia vaihtoehtoja.
– Täytyy muistaa, että tämä on kymmenien vuosien ratkaisu. Aikalisän ottaminen nyt on järkevämpää kuin jälkikäteen murehtia, että harmi, kun ei edes harkittu, sanoo Rasinmäki.