Alueen terveysviranomaiset muistuttavat, että pääsiäinen tulisi viettää omassa perhepiirissä ja mieluiten kotipaikkakunnalla koronan suistimiseksi.
Keski-Pohjanmaalla on todettu keskiviikkona kolme uutta koronatartuntaa. Viimeaikaiset koronatartunnat liittyvätkin pääosin matkailuun ja kokoontumisiin. Siksi Soitesta painotetaan, että kontaktien pitäminen minimissä on nyt tärkeää, että rauhallinen tautitilanne jatkuisi.
Silti ulos virpomaan voi terveysviranomaisten mukaan lähteä pienellä porukalla. Kuitenkin yli 12-vuotiaiden tulee käyttää kasvomaskia. Virpoessa on pidettävä vähintään 2 metrin turvaväli sekä 10 hengen kokoontumissuositus tulisi huomioida pääsiäiskokoilla, muistutetaan sairaanhoitopiiristä.
Lisäksi Keski-Pohjanmaan alueellinen koronaviranomaisryhmä päätti keskiviikkona, että alueella pysytään epidemian perustasolla. Myös suositukset esimerkiksi kokoontumisista pidetään ennallaan. Ne ovat voimassa 18. huhtikuun asti.
Mahdolliset joukkoaltistumisia koronavirukselle on Kokkolassa sattunut lauantaina 27.3. ruokaravintola Pedrina's Tex Mexissä kello 20.30–21.30 ja Vitsarin Shell Helmisimpukassa maanantaina 29.3. kello klo 17–18.
Pandemian alusta asti koronatartuntoja on todettu Keski-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueella yhteensä 248.
Lue täältä uusimmat tiedot koronaviruksesta Keski-Pohjanmaalla