Entistä useampi kaupungissa asuva joutuu elämään tilan ehdoilla. Asuntojen keskimääräinen tilavuus on kasvanut Suomessa vuosikymmeniä, mutta kaupunkeihin rakennetaan yhä pienempiä asuntoja, vaikka kaupunkilaiset haaveilevat avarista ja monikäyttöisistä tiloista.
Lahtelaisella Niina Lehtosella on jo tarkka kuva siitä, millainen hänen unelma-asuntonsa on.
– Omakotitalo omalla pihalla, jossa lapset mahtuisivat leikkimään. Kodinhoitohuone, sauna ja nykyistä isompi kylpyhuone. Ja tietenkin omat huoneet kaikille.
Toistaiseksi Lehtonen asuu kuitenkin kolmen lapsensa kanssa kerrostalokolmiossa. Perheen on täytynyt tinkiä haaveistaan, ettei asuminen veisi kaikkia rahoja.
Lehtosen sänky on olohuoneen nurkassa. Näin lapsille jää kaksi huonetta, joissa leikkiä, ja riitely vähenee. Sängyn viereen on pystytetty läpikuultava verho jakamaan tilaa. Niinan unelmana on saada vielä oma makuuhuone.
– Oma makuuhuone on aina sellainen rauhoittumispaikka. Olohuone taas on hengaustila, jossa vietetään aikaa ja katsotaan telkkaria. Siellä on ollut hankala rauhoittua nukkumaan.
Lehtosen perhe elää tilastojen mukaan ahtaasti. Tilastokeskuksen määritelmän mukaan ahtaasti asuvilla on asunnossaan vähemmän huoneita kuin niissä asuvia henkilöitä, kun mukaan ei lasketa keittiötä.
Kysyimme asiantuntijoilta, miksi kaupunkeihin rakennetaan paljon asuntoja, jotka eivät vastaa ihmisten asuntounelmia, ja miksi pienenevät asuntojen koot ovat koko yhteiskunnan ongelma.
Asunnot pienenevät, vaikka ihmiset haluavat tilaa
Ihmisten perustoiveet ovat pysyneet samanlaisina vuosikymmenestä toiseen, kertoo Turun yliopiston kaupunkitutkimuksen tutkimusjohtaja Sampo Ruoppila. Asunnoilta halutaan valoisuutta ja avaraa näkymää, jossa on edes vähän jotain vihreää. Tiloista halutaan omien tarpeiden mukaan helposti kalustettavia.
– Asunnon täytyy tietenkin toimia myös teknisesti: ei saa vetää, äänieristyksen pitää olla riittävä eikä asuntoon saa tulla pahoja hajuja. Lisäksi ihmiset arvostavat toissijaisia tiloja, kuten eteistä ja säilytystilaa.
Kaupunkeihin rakennetaan yhä enemmän asuntoja, jotka eivät vastaa näitä haluja. Asuntojen tilavuus on Suomessa keskimäärin kasvanut, mutta kaupunkeihin rakennetaan yhä pienempiä asuntoja. Asumismukavuudesta karsitaan usein kovalla kädellä pinta-alan ehdoilla.
Tänä vuonna julkaistussa Yhteiskunta, ihminen ja ihana kaupunki kaupunkipolitiikassa -kirjassa kerrotaan, kuinka valmistuneiden asuntojen keskikoko on romahtanut kahdessakymmenessä vuodessa suurissa kaupungeissa. Esimerkiksi Tampereella keskikoko on pudonnut noin 60 neliöstä 40 neliöön. Vantaalla asuntojen keskikoko on puolittunut samassa ajassa.
Muutoksen suuruudesta kertoo se, että vuosina 2018–2020 rakennetut kerrostaloasunnot kutistavat kaikkien Suomen kerrostaloasuntojen keskikokoa lähes neliön pienemmäksi. Tilastokeskuksen mukaan kerrostalohuoneistojen keskipinta-ala nousi tasaisesti aina 1970-luvulta alkaen, mutta vuonna 2014 pinta-alat alkoivat laskea.
Helsingin yliopiston kaupunkimaantieteen professori Mari Vaattovaara on huolissaan rakennustrendistä. Hänestä tämän hetkinen tapa rakentaa asuntoja eriarvoistaa ihmisiä.
– On surullista, että pienistä asunnoista 90 prosenttia menee vuokralle. Ihmiset, joilla on mahdollista omistaa koteja, hankkivat jotain toisenlaista. Vähäosaisille tarjotaan ilman asuntopoliittista viisautta vuokra-asunnoiksi lähes huonointa ja pienintä asuntokantaa koko läntisessä Euroopassa.
Ovatko nyt rakennettavat asunnot tulevaisuuden ongelmataloja?
Tutkimusjohtaja Ruoppila kuvailee, kuinka eri puolilla maailmaa riittävän hyvän asumisen poliittinen määrittely on heikentynyt. Asumisvalinnat on jätetty markkinoiden määriteltäväksi. Samalla kaupungistuminen on lisännyt asuntojen tarvetta ja kuumentanut markkinat.
Ruoppilan mukaan varsinkaan vuokralaisten ääni ei juuri kuulu, kun asuntoja suunnitellaan. Heidän osaltaan lopputuloksen määräävät sijoittajat. Sijoittajat ovat valmiita maksamaan asunnoista, jotka eivät omistusasuntoa etsivälle kelpaa.
– Sijoittaja katsoo asiaa enemmän Excelin kautta ja vähemmän niin, että miten jokin piirre asunnossa tuottaa mielihyvää. Halutuissa sijainneissa laatueroilla on vähemmän hintamerkitystä kuin ideaalitilanteessa pitäisi olla.
Tampereen yliopiston tutkijatohtori ja arkkitehti Jyrki Tarpio kertoo, että kerrostaloja rakennetaan yhä tehokkaammin. Esimerkiksi yhteen kerrokseen saman porrashuoneen ympärille rakennetaan yhä enemmän asuntoja. 1970-luvulla yhdellä kerrostasanteella saattoi olla kolme asuntoa, nyt niitä voi olla jopa kymmenen. Tämä tarkoittaa, että valtaosassa asuntoja ikkunoita on vain yhteen suuntaan.
Ulkoseinä on kalleinta rakentaa. Siksi asunnot suunnitellaan usein tunnelimaisen muotoisiksi, mikä tuo monia haasteita. Ne ovat usein pimeitä, kun luonnonvaloa tulee vain päädystä, ja hankalia kalustaa kuin yhdellä tavalla.
– Missä kapeissa yksiöissä on rauhoitettu nukkumapaikka? Onko se keittiökalusteiden vieressä jääkaapin hurinassa? Ei ole kauaa, kun suunnittelijoita syytettiin asunnoista, joita voi kalustaa vain yhdellä tavalla. "Olette ihme diktaattoreita, kun pakotatte asumaan kuten piirustuspöydällä olette nähneet". Nyt tehdään paljon pieniä asuntoja, eikä tunnu kuuluvan reaktioita, Tarpio pohtii.
Tarpio on yrittänyt puhua myös asuntojen kestävyyden puolesta. Hän pelkää, että nyt rakennettavat pienet asunnot eivät enää kelpaa joidenkin vuosikymmenten päästä. Harva rakennuttaja on miettinyt tilojen muunneltavuutta esimerkiksi niin, että pieniä asuntoja voisi yhdistää isommiksi. Muunneltavuus ei ehkä kiinnosta, kun rakentamisessa ajatellaan vain ensimmäistä ostajaa.
– Jos teemme alueita pieniä asuntoja täyteen, onko se kestävää tulevaisuutta? Kaivataanko sellaisia kahdenkymmenen, neljänkymmenen tai sadan vuoden päästä vai syntyykö niistä ongelmataloja?
Myös kaupunkitieteen professori Mari Vaattovaara ihmettelee Suomen kaupunkien hinkua rakentaa pieniä yksiöitä, kun tutkimusten mukaan valtaosa yksiössä asuvista haluaisi lisähuoneen.
– Juuri oli uutinen, että Kirkkonummelle on rakennettu yksiötaloja. Lontoossa niitä ei tarvita, mutta Kirkkonummella tarvitaan, Vaattovaara ihmettelee.
Asuntojen koot kuntapäättäjien käsissä
Jos kaupunkeihin halutaan enemmän tilavia ja viihtyisiä asuntoja, Vaattovaaran mielestä katse pitäisi kääntää rakennuttajien sijasta poliitikkoihin. Kuntapäättäjillä on iso valta määritellä, millaisia asuntoja kaupunkiin rakennetaan.
Professori ehdottaa, että tonttien myynti perustuisi asuntomäärien sijaan kerrosalan kokoon.
– Olisi makea kokeilu tehdä niin. Tulisiko kerrostaloon yksiöitä, jos ei tarvitsisi kilpailla kerrosalaneliöistä?
Kunnallispolitiikan lisäksi Vaattovaara toivoo, että pientä asumista tukevista tavoista päästäisiin eroon. Esimerkiksi asuntojen remonttikulut voitaisiin jakaa muulla tavalla kuin neliömääriin perustuen ja asumistukia voitaisiin sitoa asuntojen kokoon.
Asiantuntijat kaipaavat keskustelua siitä, mitä hyvä asuminen on. Vaattovaara toivoo, että yhteiskunta sitoutuisi määrittelemään yhdessä laadullisia tavoitteita asumiselle.
– Ketkä voisivat määritellä arvokkaan, kestävän, ikiaikaisen, ihmisen elämistä ylevöittävän asumisen ja sen ympäristön laatukriteerit? Siinä pitäisi olla monien alojen osaajia: sosiologeja, kulttuurintutkijoita, historioitsijoita, arkkitehteja sekä kansalaisia. Olen varma, että se olisi mahdollista.
Määrittelyn jälkeen kaupunkilaiset ja päättäjät voivat vaatia niiden toteutumista. Ihmisillä on tulevaisuudessa paremmat olosuhteet kutsua ystäviä yökylään, säilyttää talvitakkejaan ja ihailla valon leikkiä lattialla, jos markkinoille päätetään luoda tiukemmat pelisäännöt.
Voit keskustella aiheesta 6.8. kello 23.00 saakka. Tervetuloa!
Lue lisää:
Asta Lepän kolumni: Kieliikö omistusasunnosta unelmointi epäluottamuksesta maailmaan?