Keski-Pohjanmaan maakunta jatkaa edelleen koronavirusepidemian kiihtymisvaiheessa.
Eilen tiistaina alueella todettiin 19 uutta koronatartuntaa. Se on koko epidemia-ajan kolmanneksi suurin päivittäinen tartuntamäärä Soiten alueella.
Johtajaylilääkäri Pirjo Dabnellin mukaan tartuntoja esiintyy nyt etenkin nuorilla vielä rokottamattomilla tai vasta hiljattain rokotteen saaneilla.
– Suuri toive meillä on, että myös tämä ryhmä hakeutuisi rokotuksiin ja saisi rokotussuojan. Tämä ryhmä on selvästi pelin ratkaisija, Dabnell sanoo.
Erityisesti Dabnell kehottaa nuoria miehiä hakeutumaan rokotuksiin ja hakemaan koko rokotesuojan itselleen.
Tartunnan saaneiden keski-ikä on tällä hetkellä 29 vuotta.
Koulujen maskisuositus olennainen
Keski-Pohjanmaalla on edelleen voimassa vahva kasvomaskisuositus ja etätyösuositus. Maskisuositus pidetään voimassa myös alueen kouluissa.
– Totesimme, että koska epidemia on kivaassa vaiheessa nuorten keskuudessa, koulujen maskisuositus on olennainen, Dabnell sanoo.
Suurin osa tartunnoista on peräisin perhepiiristä, toiseksi suurin tartuntalähde on erilaiset vapaa-ajan kokoontumiset.
Dabnellin mukaan Keski-Pohjanmaalla tehtävien koronatestien määrä on vähentynyt, jopa huolestuttavasti. Samalla myös positiivisten testien osuus otetuista on noussut.
– Niin kauan kuin on mahdollista, korostetaan testauksia ja jäljityksiä. Se on se, mikä alkuvaiheessa ainakin meille oli menestyksen tae.
"Unohtamisia ja välttelyä"
Tartuntaketjujen jäljitettävyys on Keski-Pohjanmaalla 75 prosenttia. Dabnelin mukaan jäljitettävyys on nyt aiempaa hankalampaa.
– Siellä on unohtamisia ja välttelyä kontakteissa, ei aina muisteta kenen kanssa on oltu tekemisissä. Meillä varmasti jää pimentoon osa sellaisia henkilöitä, jotka aktiivisesti tartuttavat. Siksi maskisuositus on voimakas.
Alueellinen COVID-19 -viranomaistyöryhmä arvioi seuraavan kerran tilannetta ja koronasuosituksia keskiviikkona 6. lokakuuta.